Ajattele rodullisesti, toimi paikallisesti
Kevin Alfred Strom

American Dissident Voices -lähetys 13.12.2003


Lokakuussa ryhmä laittomia meksikolaisia maahanmuuttajia ja heidän juutalaisia ja kristittyjä tukijoitaan päättivät imitoida ns. kansalaisoikeustaistelun "vapausmatkaa" 1960-luvulta, kun rodulliset agitaattorit kiersivät Yhdysvaltain eteläosaa mellakoiden ja uhmaten avoimesti osavaltion- ja paikallislakeja, jotka yhä suojelivat amerikkalaisten rodullista identiteettiä siihen aikaan.


Kuten heidän esimerkkinsä 1960-luvulla, nämä modernit pummilla matkustajat -- kuten minä heitä kutsun -- matkustivat juutalaisten mediaperskärpästen seuraamina, jotka dokumentoivat heidän jokaisen liikkeensä. Heitä valokuvattiin ja filmattiin tapaamassa hampaattomia rajavartioita, jotka kysyivät heidän papereitaan, joita heille ei suostuttu näyttämään ja sitten heidän annettiin mennä. Heitä haastateltiin kunnioittavasti. Heitä näytettiin tapaamassa kaupunginjohtajia, kongressiedustajia, senaattoreja ja muita julkisia virkamiehiä, joilla on hinku saada niinkutsutun hispanisen äänestysblokin ääniä -- ja hinku voittaa juutalaisen median suosio, joka on niin arvokas kun vaalit taas koittavat. Juutalainen media antoi heille kymmenien miljoonien dollarien edestä ilmaista mainosta, promotoiden ajatusta, että maahanmuuttolait tulisi heittää roskikseen ja niin moni mestitsi kuin vain haluaisi saisi muuttaa pohjoiseen ja alkaa miehittää maata, jonka puolesta valkoiset esi-isämme uhrasivat ja kuolivat. Pummillamatkustajien kriitikoita -- niitä, jotka ajattelevat, että Amerikan tulisi pysyä amerikkalaisena -- harvemmin näytettiin ja kun heitä näytettiin, heidän kimppuunsa hyökättiin "antiamerikkalaisina" tai "vihaajina" tai "kiihkoilijoina" tai muina vastaavina.

Niinpä kaupunginjohtajat ja kongressiolennot ja muut poliittisen julkisuuden perässä juoksijat jatkoivat pummillamatkustajien tapaamistaan näiden pyöriessä ympäri maata ilmastoiduissa busseissaan. Nämä julkiset virkamiehet tiesivät, että pummillamatkustajat olivat laittomia maahanmuuttajia. He tiesivät, että heidän läsnäolonsa rikkoi monia liittovaltion-, osavaltion- ja paikallisia lakeja. He tiesivät, että pummillamatkustajien pitäisi joutua pidätetyiksi heti paikalla. Mutta mitään pidätyksiä ei ollut.

Ja vapaamatkustajat ja heidän juutalaiset mediakäsittelijänsä tiesivät, ettei mitään pidätyksiä tulisi. Siksi he olivat tarpeeksi röyhkeitä kävelläkseen suoraan rakennukseen jossa oli maahanmuuttoviranomaisia hymyt kasvoillaan. He tiesivät, että voisivat kävellä taas heti ulos.

Samaan aikaan useimmat valkoiset amerikkalaiset tekivät, mitä he yleensä tekevät kun heitä kohtaa agressio ei-valkoisten ja juutalaisen median taholta: he pysyivät kotona eivätkä tehneet mitään. Suurin osa heistä pysyi hautautuneena työhönsä -- mitä heidän täytyy tehdä enemmän ja enemmän voidakseen ostaa made-in-China -roskaansa joka on korvannut valkoiset lapset heidän elämiensä keskipisteenä -- ja kun työaika on loppu, he viihdyttävät itseään älyttömällä ja toistuvalla juutalaisella saastalla, jota heidän päälleen kaadetaan muovikuorisesta made-in-China -televisiosta. Näyttää siltä, että pummillamatkustajat vain vyöryivät Amerikan yli ilman mitään kitkaa. Media on heidän puolellaan, ja niin ovat myös käytännössä kaikki poliitikot.

Mutta kitkaa oli. National Alliancen miehet ja naiset olivat tuo kitka. He kohtasivat pummillamatkustajat -- julkisesti -- ja pitivät huolen, että maailma tiesi, että kasvava määrä valkoisia vastustaa mestitsien valtaus-maahanmuutolla -suunnitelmaa; ja että kasvava määrä valkoisia vastustaa sieluttomien yhtiöiden suunnitelmaa hyödyntää näitä mestitsejä ja työntää valkoiset ulos; ja että kasvava määrä valkoisia vastustaaa vehkeilijöitä näiden asioiden takana -- miljardööri-juutalaisten media-eliitti, jonka selviytymisstrategia vaatii sitä, että valkoiset syrjäytetään ja lopulta hävitetään sukupuuttoon. Ympäristönsuojelijoilla on hyvä iskulause, joka auttaa heitä keskittymään Maan ja sen uhanalaisten lajien suojelemiseen parhaansa mukaan: ajattele globaalisti; toimi paikallisesti. Me, jotka haluamme säilyttää Maan uhanalaisimman lajin -- valkoisen rodun -- pitäsi nähdä tämän konseptin arvo. Mekin olemme ympäristönsuojelijoita. Nämä National Alliancen jäsenet tekivät, mitä meidän kaikkien pitäisi tehdä: ajatella rodullisesti; toimia paikallisesti.

Lokakuussa National Alliancen New Jerseyn koordinaattori Rich Lindstrom, talk-shaw -radiojuontajan Hal Turnerin kanssa, sekä melkoinen joukko tukijoita, valitsivat New Jerseyn Liberty State Parkin -- Vapaudenpatsaan varjossa ja näköetäisyydellä "Immigrant Workers Freedom Ride" -kokouksesta -- paikaksi mielenilmaukselleen. Kun herra Lindstrom puhui kokoontuneille amerikkalaisille, hän puhui ihanteista, jotka antoivat inspiraation Vapaudenpatsaalle. Hän huomautti, etteivät ranskalaiset koskaan aikoneet osoittaa Vapaudenpatsasta lahjaksi Amerikkaan kohdistuvan maahanmuuton juhlimiseksi vaan he tarkoittivat sen kunnioittamaan vapauttamme ja vapauksiamme. Herra Lindstrom sanoi, että ne, jotka ovat kierouttaneet monumentin tarkoituksen propagandatyökaluksi tukeakseen avoimia rajoja, ovat rikollisia "jotka haluavat tuhota amerikkalaisen elämäntavan". Hän vaati lainvalvonnasta vastaavia virkamiehiä valvomaan maahanmuuttolakejamme ja lopettamaan pummillamatkustajien laittomat teot ja loputtomat ei-valkoisten maahanmuuttajien rikolliset teot tässä maassa, joissa syyttömät valkoiset ovat usein raiskauksen, väkivallan, ryöstön ja murhan uhreja.

Rich Lindstrom, Hal Turner, ja National Alliancen jäsenet New Jerseystä näkivät kaksi asiaa: Ei-valkoisen rikollisuuden valkoiset uhrit ja sen mahdollistavat mediajuutalaiset; ja avoimesti ylistetyn pummillamatkustajien lainrikkomisen heidän New Jerseyssään. Niinpä he ryhtyivät toimeen. He ajattelivat rodullisesti ja toimivat paikallisesti. http://tinyurl.com/ykkn

Noin kuukausi Liberty State Parkin kokouksen jälkeen, Joe Mongelli, demokraattien kaupunginjohtajaehdokas New Jerseyn Elmwood Parkista -- jossa paikallinen National Alliancen yksikkö pitää kokouksiaan -- ajatteli voivansa tehdä vaaliteeman National Alliancen yhä näkyvämmästä läsnäolosta osavaltiossa. Hän painoi mainoksia, joissa valitettiin National Alliancen läsnäoloa, liittäen meidät älyttömästi republikaaneihin, jotka itseasiassa ovat useammin kritiikkimme kohteena näinä päivinä kuin republikaanit, ja hän jatkoi vielä puhelinkampanjalla luvaten ajaa meidät ulos Elmwood Parkista, jos hänet valittaisiin. Annan herra Lindstromin kertoa sen omin sanoin:

"Epäonnistuneessa yrityksessään syrjäyttää 30 vuotta Elmwood Parkissa toimineen, New Jerseyn asukkaan kaupunginjohtaja Richard Molan, demokraattinen haastaja Joe Mongelli perusti kampanjansa National Alliancen läsnäololle New Jerseyssä. Kuumahko kampanja sai polttoainetta kaupunginvaltuutettu Mongellin postituksesta asukkaille, jossa sanottiin "Kaupunginjohtaja Moyolan valvonnassa asuialueestamme on tullut turvapaikka rasisteille ja valkoisille separatistijärjestöille". Mongelli jatkoi tätä samanlaisella puhelinkampanjalla paikallisille asukkaille, vannoen ajavansa National Alliancen ulos Elmwood Parkista.

Eilen kansalaiset vastasivat Mongellin pelottelutaktiikoihin ja yrityksiin kieltää National Alliancelta sen perustuslailliset sanan- ja kokoontumisvapauden oikeudet. Tänä aamuna Bergen Record julkaisi nämä mielipidetiedustelun tulokset: Mola, 2 614 ääntä; Mongelli, 1 997 ääntä. Kaupunginvaltuustossa kaksi republikaania voitti paikkoja, mikä on toinen tappio Mongellille.

Pitkälti valkoinen ELmwood Parkin väestö on puhunut. National Alliance jatkaa tapaamisiaan siellä ja muissa kaupungeissa New Jerseyssä. Eivät demokraatit eivätkä republikaanit voi meitä pysäyttää."

http://tinyurl.com/ykm2

St. Louisissa Missourissa, National Alliancen yksikkökoordinaattori Aaron Collins ajatteli myös rodullisesti ja toimi paikallisesti.

Kun ryhmä, joka kutsuu itseään nimellä "International Institute" St. Louisissa onnistui asettamaan somalisiirtokunnan kaupunkiin, se odotti normaalia nolla-vastarintaa kaupungin tylsistyneiltä valkoisilta -- reippaasti rahaa kiristettynä nukkuvilta veronmaksajilta sekä positiivista julkisuutta juutalaiselta medialta milloin se vain halusi. Se, mitä he eivät huomioineet, oli National Alliance ja sen paikallisjohtaja herra Collins. Syyskuun 11. päivän hyökkäyksien toisena vuosipäivänä -- joka oli esimerkki maahanmuuttajien terrorismista ja muukalaisryhmistä, jotka tuovat nämä ulkomaiset sodat meidän rannoillemme -- National Alliance seisoi kadulla "International Instituten" edessä ja kertoi maailmalle, että olemme saaneet tarpeeksemme ei-valkoisesta maahanmuutosta, laillisesta ja laittomasta. Vaikutelma, jonka hyvin pukeutuneet ja sivistyneet -- mutta pelottomat ja lujat -- National Alliancen mielenosoittajat tekivät, oli sellainen, että se sai aikaan epätavallisen vastauksen medialta: Vaikka monet mediahaarat saapuivat paikalle kuvaamaan tapahtumia ja osallistujia, mitään kuvanauhoista ei lähetetty televisiossa. Mielenosoitus olisi antanut liian positiivisen kuvan ja olisi ollut mahdotonta esittää sitä sellaisella kierteellä, millä juutalainen media haluaisi sen esittää. Niinpä se pimennettiin. Mutta tuhannet valkoiset St. Louisissa näkivät tämän mielenosoituksen. Vielä toistaiseksi ei ole olemassa juutalaista sensuroijaa näköhermon ja aivojen välissä. http://tinyurl.com/yks4 http://tinyurl.com/yksd

Kaksi viikkoa myöhemmin, herra Collins ja Alliance olivat jälleen St. Louisin kaduilla, kun pummillamatkustajat saapuivat kaupunkiin maanlaajuisella lainrikkomiskiertueellaan. National Alliance tuli ulos tervehtimään heitä, kuten paikallinen radiopesoona ja valkoisten asioita ajava aktivisti Frank Weltner raportoi:

"St. Louisin National Alliance osallistui kolmanteen kokoukseensa niinä monina viikkoina syyskuun 29. päivän jälkeen, kun 25 jäsentä ilmaantui paikalle kyltteineen ja innokkaina protestoimaan kahden bussilastillisen laittomia maahanmuuttajia heiluessa paikalla (ja poliittisten huorien tukiessa heitä) kaupungin Kiener Plazalla. Tämän kokouksen aikana John Pommer ja Frank Weltner uhmasivat lainrikkojia ja pettureita huutamalla 'Illegal!', 'Scabs!', 'Hei kaupunginjohtaja Slay, paljonko ne maksoivat sinulle Amerikan pettämisestä? $100? $200?', ja 'lupasivatko ne tarjota huumeita busseissaan, kaupunginjohtaja Slay?'

Laittomien meksikolaisten ilmestyminen St. Louisiin oli yksi monikaupunkisen 'kiertueen' esiintymisistä, joihin osallistui 18 bussilastillista laillisia ja laittomia maahanmuuttajia -- aiheuttaen muuten miljoonan dollarin laskun, jonka maksoivat scabeja maahantuova AFL-CIO (yhdysvaltalainen ammattiliitto, suom. huom.), joka näyttää päättäneen, että matalapalkkaisten scabien maahantuominen ja amerikkalaisten laittaminen pois töistä on nyt sen päätyönä.

National Alliance löi kaikki toiset maahanmuuttoa vastustavat järjestäjät laudalta osallistujaluvuillaan.

Tilaisuutta vartioi jokseenkin ylimitoitetusti poliisi, joka näytti saaneen koulutuksensa Hollywoodin 'Poliisiopisto' -elokuvasta. Hän muistutti sairaanhoitaja Ratchettiä poliisinpuvussa. Poliisimies tarttui kyltteihin, käski marssijoiden jatkaa liikkumista ja yleisesti ottaen teki itsestään melko ärsyttävän.

Ketään ei pidätetty ja kaupunginjohtajaa häirittiin melko hyvin rotusyrjintätempustaan valita meksikolaisia veroamaksavien ja rehellisten amerikkalaisten sijasta.

Useimmat National Alliancen jäsenet olivat tyytyväisiä työhönsä ja koko kokoukseen, joka veti paikalle noin 60 patrioottia. Jäsenet ilmaisivat aikomuksensa jatkaa julkisia esiintymisiä näyttääkseen amerikkalaisille, että 'meneminen hiljaa tuohon tuhon pimeään yöhön' ei ole sitä, mitä kaikilla valkoisen rodun jäsenillä on mielessään." http://tinyurl.com/yksq

Ei-valkoisen maahanmuuton ongelma on jokaisessa valkoisessa maassa. Juutalaisen medianhallinnan ongelma, jonka valkoiset voivat nähdä ja lukea ja kuulla on ongelma jokaisessa valkoisessa maassa. Nämä ongelmat ovat rodunlaajuisisa ongelmia ja meidän täytyy nähdä ne sellaisina. Meidän täytyy ajatella näitä asioita koko rodun hyvinvoinnin näkökulmasta: meidän täytyy ajatella rodullisesti.

Ja kun organisoimme valkoista yhteisöämme ympäri Pohjois-Amerikkaa, Eurooppaa ja muuta maailmaa, meidän täytyy käyttää paikallista vaikutusvaltaamme ja pullistaa paikallisia lihaksiamme, niin, että naapurimme näkevät mitä edustamme ja voivat nähdä kasvomme, puhua meille ja tietää, keitä me todella olemme ja minkälaisia me oikeasti olemme. Kuten National Alliancen jäsenkoordinaattori David Pringle on sanonut, samalla kun meidän täytyy käyttää hyödyksi sananvapauden mahdollisuuksia internetissä, meidän täytyy myös rakentaa "lihaa ja verta oleva valkoinen yhteisö" -- ja tämän tapaiset tapahtumat ovat elintärkeitä juuri sen tekemisessä. Meidän täytyy toimia paikallisesti.

Sitä Roger Williams, National Alliancen läntisten osavaltioiden aluekoordinaattori on tehnyt. Kun National Alliancen jäsen Dan Schildhauer sai potkut urheilukauppaketju Cabela'silta vain sen vuoksi, että ilmaisi julkisesti vastustavansa laitonta maahanmuuttoa, herra Williams ei istunut käsillään; hän ryhtyi toimeen. Alueelliset Alliancen materiaalin levityskampanjat -- jo muutenkin massiiviset -- lähtivät ylikierroksille, tällä kertaa uudella nimellä: Boycott Cabela's. Kun amerikkalaiset voivat nähdä, että sananvapautta poljetaan vain siksi, että valkoinen amerikkalainen uskaltaa vastustaa uutta työvoimavirtaa yhtiöihin -- koska hän uskaltaa haastaa juutalaisen rodunsekoitusagendan -- se on todellakin hyvin opettavainen kokemus, ja Roger Williams kiinnittää huomionsa tilaisuuteen. Tähän mennessä hän on luonut boycottcabelas.com -sivuston aktivismiohjeiden ja Alliancen jäsenten sekä ympäri maata olevien koordinaattorien yhteistyön keskukseksi, hän on järjestänyt suuria Boycott Cabela's -tapahtumia New Hampshiressä, Pennsylvaniassa, Michiganissa ja Nebraskassa, kuten myös pienempiä materiaalinlevityksiä monissa muissa osavaltioissa. Tämä lähettää kaksi viestiä:

1. Viesti jättiyhtiöille kuten Cabela's: tulette menettämään rahaa, jos jatkatte juutalaisen rodunsekoitusohjelman tukemista ja erityisesti jos astutte valkoisten sananvapausoikeuksien päälle.

2. Viesti valkoiselle yleisölle: National Alliancen miehet ja naiset välittävät tulevaisuudestanne. Siellä missä kukaan muu ei, me seisomme suorassa lastemme tulevaisuuden ja teidän sananvapausoikeuksienne puolesta.

Täydellinen esimerkki ohjeesta "ajattele rodullisesti; toimi paikallisesti" http://tinyurl.com/yl1j http://tinyurl.com/yl1w http://tinyurl.com/yl38 http://tinyurl.com/yl37

Hiljattain entinen ulkoministeri, juutalainen Madeleine Albright puhui Washingtonin yliopistossa. Albright oli Irakin pakotteiden arkkitehti ja toteuttaja, jotka epäoikeudenmukaisesti tappoivat satoja tuhansia irakilaislapsia ja epäilemättä vaikuttivat vihaan ja terrorismiin Yhdysvaltoja vastaan. Mutta -- paljon pahempaa -- hän oli myös se, joka laukaisi brutaalin NATO:n pommituskampanjan Jugoslaviaa vastaan Clintonin hallituksen aikana, joka tappoi tuhansia syyttömiä valkoisia, tehden hänestä suuren luokan sotarikollisen ja ehkä kaikkien aikojen suurimman naispuolisen sotarikollisen. Hän toivoi saavansa pitää puheen yliopistolla, vastata muutamaan samantekevään kysymykseen, esiintyä "valtionaisena", tulla valokuvatuksi pariin otteeseen, kuitata palkkionsa ja lähteä pois. Mutta kiitos paikallisen National Alliancen aktivistin Neil Camberlyn, asiat eivät sujuneet aivan niin. Annan herra Camberlyn kertoa sen omin sanoin:

"Saatoin tuskin pidätellä riemuani kuullessani Justin Cowgillin kertovan minulle, että entinen Clintonin ulkoministeri Madeleine Albright, joka kerran piti käsissään (puhumattakaan sen käyttämisestä ja väärinkäyttämisestä) uskomatonta sotilasvoimaa, ja joka on ehdottomasti pahin naispuolinen elossa oleva sotarikollinen, pitäisi luennon omassa alma materissani, Washingtonin yliopistossa Seattlessa. Minä ja monet muut jotka tunsin, olimme odottaneet kärsimättöminä tilaisuutta protestoida tätä kauhistuttavaa (useammalla kuin yhdellä tavalla) hirviötä vastaan vuoden 1999 jälkeen, kun hän laukaisi brutaalin NATO-pommituksen Jugoslaviaa vastaan, loukaten törkeästi monia Geneven sopimuksen säätöjä vastaan.

Vietin koko päivän suunnitellen ja valmistaen suuria, kaksipuolisia kylttejä tapahtumaan sopivalla sisällöllä, jännittyneenä mahdollisuudesta, että kahdenkymmenen ystäväni ryhmä voisi liittyä protestiin, jonka järjestäisivät vasemmistolaiset, jotka olivat vihaisia Albrightin ylimielisistä ja välttelevistä lausahduksista koskien USA:n aiheuttamia satojen tuhansien irakilaisvauvojen kuolemia.

Kuitenkin olimme ainoat protestoijat (!) kaupungissa, joka oli pahamaineinen kyvystään kerätä järjestelmänvastaista roskajoukkoa. Albrightia varten ei ollut edes vahvoja turvatoimia rakennuksessa, jossa oli tusinan verran sisäänkäyntejä, joihin lopulta tunkeuduimme tultuamme potkituksi ulos puolen tusinaa kertaa.

Tämä oli pienehkö pettymys, mutta sen ei olisi pitänyt olla suuri yllätys: Tapahtuma myytiin loppuun kaksi viikkoa aiemmin, heillä oli jo se yleisö, jonka he halusivat, ja paikallinen (mukaanlukien opiskelija-) media oli erityisen hiljaa tapahtumasta välttääkseen ongelmia ja häpeää koululle ja kaupungille. He alkavat oppia läksynsä.

Joka tapauksessa, emme antaneet roskajoukkojen puutteen estää meitä tekemästä mitä pystyimme pilataksemme Albrightin esitystä ja opettaa löylynlyömiä opiskelijoita ja opetushenkilöstöä hänen rikollisesta taustastaan. Marssimme kirjastolta salille, asetuimme riviin salin sisäänkäynnin eteen, otimme esille (upeat) kylttimme, huusimme kovaan ääneen tarttuvia iskulauseita (MADELEINE ALBRIGHT: WAR CRIMINAL ja NO MORE ZIONIST WARS), ja varmistimme, jatkuvasta poliisihäirinnästä huolimatta, että noin kolmasosa 800 vieraasta sai lentolehtisemme. Lyön vetoa, että juuri tämä jälkimmäinen toimintamme häiritsi häntä eniten. Lunttilappuja tai ei, epäilen, olisinko itse voinut keskittyä tarpeeksi kuvailemaan tapaamista Kim Jong Ilin kanssa yleisön edessä, kun neljäsosa sen kasvoista kääntyy säännöllisesti alaspäin tutkimaan tietopakettia elämäni suurimmista ei-ei:stä. Mutta toisaalta olisin yksi niistä ihmisistä, jotka tietävät sen piston, kun joutuu oikeasti hankkimaan pelottavan naamion Halloweenina.

Päätimme reissun erinomaisella paikallisella ruoalla ja juomalla sekä suurilla hymyillä. Tämä on totista hommaa, protestoimme tuhansien ja tuhansien syyttömien ihmisten -- meidän kansamme -- kylmäveristä murhaajaa vastaan mutta en usko että olisi epäkunnioittavaa heidän muistoaan kohtaan korostaa sitä hienoa tunnetta, sitä hauskuutta kun saimme tuoda tahtomme takaisin alueelle, jonka kansamme hylkäsi vuosikymmeniä sitten. JOKAISEN pitäisi tehdä tätä. Jopa yksittäisten ihmisten. NÄYTTÄMINEN tai läsnäolo on se, miten työnnämme jalkamme uudelleen ideologisen taistelukentän oven väliin. Jumalat tietävät, että se on yksi paikka, jossa miekkamme ovat SELKEÄSTI mahtavimmat.

Madeleine Albright ja hänen kaltaisensa ovat vakava globaali vaara rauhalle ja kansamme selviytymiselle. Neil Camberly ja National Alliancen jäsenet ja tukijat, jotka häneen liittyivät, näkivät tuon uhan. He ajattelivat rodullisesti. Sitten he toimivat paikallisesti. Sadat opiskelijat -- tulevat johtajat -- näkivät tai kuulivat meidät kun olimme ainoat äänet, jotka oli kohotettu tätä juutalaista tappajaa vastaan. Voit nähdä lyhyen videopätkän mielenosoituksestamme seuraavassa osoitteessa -- on melko selvää, että nuo salin sisäpuolella kuulivat äänemme. http://tinyurl.com/yl5m "

Neil Camberly. Roger Williams. Aaron Collins. Rich Lindstrom. Ja tuhannet National Alliancen jäsenet. Naiset ja herrat, tämän radio-ohjelman kuuntelijoina ajattelette ehkä jo rodullisesti. Nyt teidän täytyy toimia paikallisesti. Liittykää National Allianceen ja tukekaa sitä.

Ensi viikkoon, tässä on Kevin Alfred Strom muistuttamassa sinua Richard Berkeley Cottenin sanoista: "Vapaus ei ole ilmaista; vapaat ihmiset eivät ole tasa-arvoisia ja tasa-arvoiset ihmiset eivät ole vapaita."







[Main Page | Whats New | Who Rules America | Catalog ]

© 2004 National Alliance, P.O. Box 90, Dept. W, Hillsboro, WV 24946