Tilannearvio
Kevin Alfred Strom

American Dissident Voices -lähetys 3.1.2004


VOIMME VALITA: Franz Liszt, vasemmalla, edustaa eurooppalaista rotua sekä musiikillaan että ruumiinrakenteellaan. Tuleeko Länsi valitsemaan oman rotumme sen sijaan, että valitsisi ghetto-"muusikon" oikealla puolella -- sekä kulttuurillisessa mielessä että geneettisen tulevaisuutemme kannalta? National Alliance on täällä taatakseen sen, että vastaus on kyllä. Tämä päivän ohjelmassamme herra Strom tekee tilannearvion edistyksestämme kohti päämääriämme kun aloitamme vuoden 2004.


Ajan jakaminen osiin on osittain mielivaltaista. Kun tunnit, minuutit, sekunnit, ja millisekunnit ovat suoria käsitteitä mielissämme, tieteiden kehittelemiä määreitä -- ja niiden mukaan elämämme ryntäävät ohitsemme -- on olemassa oikeita toisenlaisia, fyysisiä aikayksiköitä, aikakausia. Päivät, vuodenajat, vuodet tiivistävät Maamme liikkeen pelkäksi häivähdykseksi avaruudessa, pyörähdyksiksi pyörähdyksissä.

Kun olemme Maan olentoja, on luonnollista ja sopivaa, että elämme Maan luonnollisessa rytmissä -- näkyvissä ajanjaksoissa -- juhlistaen sitä ja pohdiskellen mennyttä ja tulevaa. Tarve tehdä tätä on syvällä ja kestävä osa eurooppalaista sielua, kuten Salisbury Plainille 4000 vuotta sitten rakennettu astronominen observatorio todistaa. Päivänseisaus on mennyt, päivät pitenevät, ja uusi vuosi, 2004, on syntynyt. Arvioikaamme tilannetta.

Tämän uuden vuoden lopussa aloitamme viidennen vuoden tällä vuosisadalla ja -tuhannella. Eräässä American Dissident Voices -lähetyksessä, "Tulevaisuuden visiot" vuodelta 1996, katsoin 2000-luvulle tällä tavalla:

"Uudenlainen visio tulevaisuudesta on muotoutumassa kaikissa läntisissä maissa. Vaikka 1900-luvun rumuus ja rappio näyttää kohoavan huippuunsa, tämä uusi visio on syntymässä eurooppalaisten miesten ja naisten sydämiin ja mieliin. Uusi vuosisata, suuri Uusi vuosisata, on alkanut jo muotoutua, tälläkin hetkellä..."

Tuossa lähetyksessä 1996, en voinut ennakoida kaikkia muutoksia ja haasteita joita kansamme ja National Alliance tulisi kohtaamaan vuoteen 2004 mennessä -- mutta luulenpa, että tuon vision sisin olemus oli perustellumpi kuin koskaan:

"Amerikan tulevaisuus on tiukasti sidottu sen menneisyyteen. Me amerikkalaiset olemme ainutlaatuinen sekoitus eurooppalaisia geenejä, taottu kovuudessa, valloituksessa, löytöretkissä, ja maailmanhistoriallisessa taistelussamme kansamme vapaudesta ja itsenäisyydestä. Olemme levottomia ja onnettomia kolmannessa maailmassa elävinä työläis-kuhnureina, , juutalaisen Uuden Maailmanjärjestyksen provinssina. Minusta näyttää epävarmalta, että geneettinen laatumme ja kulttuurillinen perimämme voidaan pyyhkiä pois yhden tai kahden juutalaisen television sukupolven aikana."

"Historiallisessa tehtävässämme Uuden Amerikan rakentamisessa, meille tulee se tehtävä, että näytämme esimerkkiä median aivopesemille veljillemme. Me olemme niitä, jotka ovat heränneet suureen kohtaloomme, ja meidän tulee levittää tätä heräämistä, tulevaisuuden tietoisuutta, toisille. Se on National Alliancen tehtävä, tämän websivun tehtävä, ja tämän radio-ohjelman tehtävä."

"Ole osa tulevaisuutta. Liity meihin, ja sinun tukesi avulla me tavoitamme enemmän ja enemmän valkoisia amerikkalaisia, ja teemme isänmaallisesta vastarinnasta niin vahvaa, ettei yksikään vihollistemme valhe tai laki voi meitä pysäyttää. Liity meihin, ja yhdessä rakennamme Uuden Amerikan ja Uuden ajan. Ei harhaanjohdettujen 'liberaalien' noitatohtorien 'Uutta aikaa', joka tarjoaa uutta sekoitusta kommunismista ja taikauskosta tietämättömille huijattaville; vaan teräksen ja timanttien Uutta aikaa -- valkoisen miehen tahdon teräksen ja hänen neroutensa timanttien. Se tulee olemaan Uusi aika, jossa tuottavat ja suuret tullaan palkitsemaan lahjoistaan eikä rankaisemaan niistä; Uusi aika, jolloin kaikki se, mikä oli hyvää Vanhassa Amerikassa tullaan palauttamaan ja jolloin vieraan solutuksen siementen ei anneta enää koskaan itää."

"Ympäröi itsesi Chopinin, Listzin, Wagnerin, Verdin ja Schumannin musiikilla. Täytä perheesi korvat Mozartin ja Haydnin musiikilla, ja kyllästä itsesi eurooppalaisen rodun sielulla. Täytä seinäsi Lännen suurimmalla taiteella, Waterhousella, Rossetilla, Bierstadtilla, Brekerillä, ja Rafaelilla, ja kuvien kautta näet klassisen maailman missä kansamme kulttuuri syntyi. Täytä kirjahyllysi kaikkien aikojen suurimmilla teoksilla, kaikkien noiden niin sanottujen "kuolleiden valkoisten eurooppalaisten miesten" kirjoilla, äläkä juutalaisella pop-roskalla, jota nykyisin julkaistaan. Kasta itsesi siihen maailman, joka joskus oli sinun, sen mahtavuuteen ja suuruuteen, siihen maailmaan, jonka meidänlaisemme miehet ja naiset rakensivat tyhjästä, ja jonka he tulevat rakentamaan nykyisen, muovisen ja ruman Amerikan raunioille."

"Nauti Luonnosta, ja niistä liian harvoista aarniometsistä, jotka ovat vielä jäljellä. Etsi rotumuistoja niistä jättimäisistä pohjoisen metsistä, joissa rotumme kehittyi. Vieraile kerran niin mahtavissa kaupungeissamme, älä huomioi betonisia ja lasisia kortteleita, joiden vihollisemme sanovat edustavan 'kansainvälistä' arkkitehtuurityyliä, ja katso ylpeydellä viime vuosisadan yhä säilyneitä mahtavia eurooppalaisen mielen tuotoksia -- ja nosta silmäsi korkeuksiin, jotta et näkisi saastaisten ali-ihmisten virtaavan kaduilla. Sen sijaan, ajattele mielessäsi katuja täynnä Uuden Amerikan herrasmiehiä ja -naisia."

"Ensimmäinen askel uudelleensyntymäämme alkaa sinusta. Uudelleenrakentakaa elämänne. Uudelleenrakentakaa itsenne niiksi, joiksi teidät on tarkoitettu. Ja yhdessä tulemme tekemään historiaa."

Neljä vuotta sitten, kun vuosi 1999 vaihtui vuodeksi 2000, tri. William Pierce puhui tässä radio-ohjelmassa siitä, mitä meidän tulisi tehdä 2000-luvulla pelastaaksemme rotumme ja kulttuurimme häviämiseltä. Hän otsikoi lähetyksen "Bringing Down the House" (Talon purkaminen, suom. huom.). Sanalla "talo" hän viittasi korttitaloon, jonka juutalaiset ovat Länteen rakentaneet -- heikko, erittäin epävakaa, ja irrationaalinen verkko valheita, johon heidän voimansa perustuu. Kun kuuntelijat kysyivät, miten päästä eroon "juutalaisten linnakkeesta mediassamme ja liberaalien vallasta instituutioissamme", Pierce vastasi, että meidän tulee taukoamatta ja järjestelmällisesti tehdä sitä, mitä John Rocker (amerikkalainen ammattilaispesäpalloilija, joka aiheutti suuren hälyn sanomalla lehtihaastattelussa, ettei juuri pidä New Yorkin monikulttuurisuudesta ja sanomalla myös miksi, suom. huom.) teki kerran. Pierce kertoi myös, että juutalaisten ylimielisyys ja röyhkeys -- heidän jatkuva ylireagointinsa ja järjettömät vaatimuksensa siitä, että jokaisen ihmisen pitäisi palvella ja totella heitä -- lopulta koituisi heidän tuhokseen. Hän sanoi, viitaten silloin ajankohtaisiin Israelin rahavaatimuksiin joilla kustannettaisiin sotaa Lähi-idässä:

"Kuunnelkaa! Jopa kaikista paatunein sohvaperuna, jopa kaikista aivottomin sopuli voidaan saada tuntemaan suuttumusta sitä juutalaisten suunnitelmaa vastaan, joka varastaisi 2 miljoonaa dollaria meidän raskaalla työllä ansaitsemaamme rahaa ja jakaisi sen jokaiselle sellaiselle juutalaiselle perheelle, joka asuu laittomasti siirtokunnassa Syyriassa Golanin ylängöllä - jos vain kerta kaikkiaan hinkaamme heidän nenäänsä siihen. Meillä ei ehkä ole John Rockerin julkkis-statusta, mutta me saamme koko ajan kovemman ja kovemman äänen, ja voitte olla varmoja, että emme matele ja anteeksipyytele siten, kuin jokainen julkkis tekee silloin kun juutalainen häntä sättii poliittisesta epäkorrektiudesta. Juutalaiset antavat itse syitä meille, niin kuin esimerkiksi vaatimus 100 miljardista dollarista, jotta he voisivat tehdä rauhan rajanaapureidensa kanssa, ja että meidän pitäisi maksaa uudelleen asutettujen juutalaisperheiden 2 miljoonan kartanot Israelissa. Saamme lopulta jopa julkkikset puhumaan, ja kieltäytymään anteeksipyynnöistä. Ja korttitalo tulee sortumaan vauhdilla. Tämä on minun vastaukseni kuulijoitten kysymykseen. Juutalaiset ovat haavoittuvaisia. Keisarilla ei ole vaatteita. Meidän täytyy puhua julkisesti, ilman pelkoa, epäröintiä, tai anteeksipyytelyä. Meidän täytyy olla esimerkkinä. Jos olemme sitä, muut seuraavat perässä, ja kansamme tulee olemaan vapaa."

Siitä lähtien olemme olleet esimerkkeinä. Neljä vuotta sitten meillä ei ollut valtavirtakirjoja, jotka olisivat käyttäneet näitä lähetyksiämme lähteinään, esimerkkinä Pat Buchananin Death of the West. Neljä vuotta sitten meillä ei ollut artikkeleitamme lainattuina ja kopioituina vasemmalle päin kallellaan olevien vaihtoehtoliikkeiden uutissivuilla, mutta kun tieto juutalaisten vallasta kasvaa -- ja juutalaisten suorittaman poliittisen oikeiston kaappaminen käy vieläkin selvemmäksi -- ymmärrys National Alliancen analyyttisen näkökulman todenperäisyydestä tulee kasvamaan eksponentiaalisesti, sekä heräävien vasemmistolaisten, ympäristöihmisten että pettyneiden konservatiivien keskuudessa. Neljä vuotta sitten meillä ei ollut puoltakaan siitä paikallistoiminnasta, mitä meillä on nyt National Alliancessa. Kiitos sellaisten miesten kuin Shaun Walker, Roger Williams, Rich Lindstrom, David Pringle ym. paikallisosastojen johtajien joka puolella maata, olemme rakentaneet todellisen valkoisten yhteisön -- joka on päätarkoitus, jonka vuoksi National Alliance on olemassa ja jota ilman mediatoiminnastamme tulisi pelkkää teatteria. National Alliancen jäsenet ovat luultavasti tälläkin hetkellä pitämässä jonkinlaista kokousta tai julkista aktiviteettia tässä maassa, ja monta muuta tuollaista tapahtumaa on joka viikko -- ja, uutistoimittajana tiedän, että se merkitsee joskus päiviä kestäviä tapahtumia. Tämä on kehitystä. Neljä vuotta sitten meillä ei ollut sitä median huomiota, mitä nyt -- ja tuo huomio, niin vihamielistä kuin se onkin, antaa kansallemme tietoa siitä, että on olemassa organisoitu vaihtoehto, jolla juutalainen pyöveli saadaan alas passiivisella vastarinnalla. Tuo huomio -- nyttemmin valtavirtalehdissä se ilmenee joka viikko useita kertoja -- johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että jäsenemme ja paikalliset osastot ovat tehneet mahdottomaksi sen, että lehdet ja televisiokanavat jättäisivät meidät huomiotta. He ovat ulkona kaduilla, jakamassa Alliancen materiaalia lähes joka päivä. Ja heidän työnsä ei ole hyödytöntä. Kun hyvä lentolehtinen käsittelee polttavaa asiaa, saattaa yli 100 artikkelia olla Alliancesta lehdissä ja uutisissa samaan aikaan. Neljä vuotta sitten meidän Internet-mediamme oli vielä alkutekijöissään, eikä meillä ollut edes kymmenesosaa siitä yleisöstä, jota tämän vuoden aikana olemme saaneet. Neljä vuotta sitten lehtijulkaisumme aikataulu oli, Free Speechia lukuun ottamatta, yksi lehti muutamassa vuodessa. Tänä vuonna olemme julkaisseet lukemattomia numeroita National Vanguardista ja Resistancesta -- ja levikki nousee, luultavasti siksi, koska yhä useammat ovat lukeneet meistä enemmän kuin koskaan aikaisemmin tietokoneidensa ruuduilta. Neljä vuotta sitten tri. Pierce oli juuri ostanut valkoisten etuja ajavan levy-yhtiön -- Resistance Recordsin, ja -- kiitos Erich Glieben ja Chris Evansin isänmaallisten tekojen -- se on nyt johtava tuottaja ja välittäjä vaihtoehtoisen valkoiselle nuorisolle tarkoitetun musiikin saralla maailmanlaajuisesti. Neljä vuotta sitten meillä ei ollut päivittäin päivitettäviä uutissivuja, joilla olisimme voineet käsitellä juutalaisen median valheita ja väärän tiedon levittäjiä päivittäin -- olemme saanet nuo valmiudet aivan muutama kuukausi sitten.

Todiste siitä, että se mitä tri. Pierce rakensi vuodesta 1970 aina vuoteen 2002 asti oli kestävällä perustalla, on se, että National Alliance on jatkanut kasvuaan jopa hänen kuolemansa jälkeen ja jopa valtarakenteen meihin kohdistamien ilkeiden hyökkäysten jälkeen. Me olemme paljastaneet väärät syytökset, joilla "oikeusministeriö" on yrittänyt leimata parhaat miehemme rikollisiksi. Chester Doles seisoo suorana, totuuden mahti takanaan. Sen jälkeen, kun "Patriot Act" -laki meni läpi, olemme paljastaneet uskomattoman ilkeitä COINTELPRO-tyyppisiä valhe- ja huhukampanjoita, joita monet myyrät ovat johtaneet; ja meidän jäsenistömme vain voimistuu.

Kun tri. William Pierce oli kuolinvuoteellaan, hän kertoi minulle, että National Alliance on enemmän kuin vain joukko, jolla on poliittinen filosofia, enemmän kuin vain opetuksellinen organisaatio. Hän sanoi, että hänen päämääränsä Alliancelle oli tehdä siitä, ennenkaikkea, joukko miehiä ja naisia, joilla on pyhä tehtävä, joukko, jolla on henkinen perusta, joka siirrettäisiin sukupolvelta toiselle niin, että sen visio ei koskaan kuolisi. Vaikka hänen ajatuksensa perustuivat aina tosiasioihin ja tieteeseen ja todellisuutteen, tämä mies, joka oli itseasiassa rakettitiedemies ja kaikkea sitä, mitä se merkitsee, kertoi minulle, että hänen päämääränsä oli saada Alliancelle sellainen pysyvä voima, joka on pyhillä veljeskunnilla, joiden päämäärät pysyvät samoina ja muuttamattomina vuosisadasta toiseen kunnes vuosisadoista kertyy vuosituhansia. Hän oli huolissaan, että hänen aikansa maan päällä oli ollut riittämätön tämän päämäärän saavuttamiseen. Puolitoista vuotta tämän suuren miehen kuoleman jälkeen, kun aloitamme vuotta 2004, olen sitä mieltä, että meillä on enemmän kuin vain aavistus siitä, että tri. Piercen unelmasta on tulossa totta.

Kun ensimmäisen kerran tapasin tri. Piercen vuonna 1982, hän johti Alliancea pienestä toimistosta purettavalta alueelta Arlingtonissa, Virginiassa. Yksi hänen tehtävänsä siihen aikaan oli pieni tarra, jossa oli Alliancen yhteystiedot, ja pieni tärkeä lause niiden yläpuolella: ”Unelma valkoisesta Amerikasta”. Tehdäksemme Piercen unelmasta totta -- ja kuinka kaunis maailma silloin olisikaan! -- meidän täytyy tavoittaa kansamme joka päivä. Me voimme, ja tulemme saamaan sadattuhannet ja sitten miljoonat kansamme jäsenet unelmoimaan tuota samaa unelmaa. Unelmoinnin jälkeen unelmasta tulee oikeaa elämää. Unelman elämisen jälkeen tulee yhteisön rakentaminen. Ja yhteisön rakentamisen -- suurten taistelujen jälkeen, taistelujen, joita emme tässä voi kuvitellakaan -- tulee maailman uudelleenrakennus. Omistakaamme vuoden 2004 alku koko sydämestämme tuon hienon tehtävän hyväksymiseen.


Filosofi Savitri Devi kutsui sitä "lumoavaksi", ja tohtori Willian Pierce kutsui sitä "Valkoisen rodun selviytymisoppaaksi". Illinoisin yliopiston Revilo Oliver, yksi viime vuosisadan suurimmista klassisisteista, kutsui sitä "ainutlaatuiseksi [...] aidoksi ensyklopediaksi kaikesta, mikä liittyy suoraan rotumme asemaan tämän päivän maailmassa".

Kirjan nimi on Willian Gayley Simpsonin Which Way Western Man?, jota ei voinut saada vuosiin ja joka on nyt uudelleen julkaistu National Vanguard Booksin toimesta.

William Simpson valmistui parhain arvosanoin teologiasta ja tuli fransiskaaniveljeksi työskentelemään köyhien ja ei-fransiskaanien pariin tavoitteenaan tehdä maailmasta parempi paikka. Simpson näki niiden ongelmien ytimen, joita hän yritti ratkaista, ja tajusi, ettei se työ mitä hän ja hänen ystävänsä tekivät tulisi koskaan ratkaisemaan niitä ongelmia joiden kanssa he kamppailivat. Parhaimmillaankin se pystyisi vain hidastamaan sivilisaatiomme ja yleensäkin ihmisen rappiota.

Hän luki suuria filosofeja, erityisesti Nietzscheä, ja 1920- ja 1980-luvuilla hän piti kirjaa totuuden ja elämän tarkoituksen etsinnästään. Which Way Western Man? on tämän etsinnän tulosta, ja se on yksi viime vuosisadan tärkeimmistä kirjoista.

Se julkaistiin 1980 ja myytiin loppuun muutamassa vuodessa. Siitä ei tehty uutta painosta koska kirjoittaja teki 1980-luvulta aina kuolemaansa asti 1990-luvulla erilaisia korjauksia ja lisäyksiä jotka heijastivat hänen uutta tietoaan ja lopullisia, kypsiä näkemyksiään. Vihdoinkin tämä työ on saatu päätökseen ja Which Way Western Man? -kirjan toinen painos on nyt saatavilla.

Which Way Western Man? on enemmän kuin historian, filosofian ja tieteen kirja, se on myös elämäntarina harvinaisen myötätuntoisesta miehestä, joka ymmärsi Pyhän Francisin ja Nietzschen tehtävää - miehestä, joka pystyi näkemään paikkamme universaalissa maailmankaikkeudessa ja selittämään sen tavalliselle lukijalle tavalla, johon kukaan muu kirjailija ei ole pystynyt. Suosittelen todella lukemaan Which Way Western Man? -kirjan, se on elämän muuttava kirja.

Which Way Western Man? on saatavilla tilausnumerolla 407 National Vanguard Booksilta. Tämän suuren ensyklopedian, joka sisältää 1070 sivua, saa 39.95 dollarilla + kolmen dollarin pakkaus- ja postikuluilla (muualle maailmaan viiden dollarin kuluilla) National Vanguard Booksilta: Box 330, Hillsboro WV 24946 USA. Tai voit tilata sen netistä klikkaamalla kirjan kuvaa natvan.com-osoitteessa.

Ensi viikkoon, tässä on Kevin Alfred Strom muistuttamassa sinua Richard Berkeley Cottenin sanoista: "Vapaus ei ole ilmaista; vapaat ihmiset eivät ole tasa-arvoisia ja tasa-arvoiset ihmiset eivät ole vapaita."







[Main Page | Whats New | Who Rules America | Catalog ]

© 2004 National Alliance, P.O. Box 90, Dept. W, Hillsboro, WV 24946