New York Cityn monirotuinen petrimalja on varoitus koko läntiselle maailmalle, ja se on todiste siitä, ettei konservativismi voi pelastaa kansaamme. Moderni konservativismi on hylännyt periaatteensa syleilläkseen monirotuisuuden "värisokeaa" idealismia.

Se mitä New York Citylle on tapahtunut, on sitä, mitä tapahtuu myös lopuillekin Pohjois-Amerikasta. Kyllä, yksityiskohdat voivat olla erilaisia Georgiassa tai Kaliforniassa, mutta tärkeimmät seikat ovat samat: valkoiset ajetaan ulos ja heidät korvaavat ei-valkoiset, jotka ottavat maamme ja muuttavat sen joksikin vieraaksi, rumaksi ja vaaralliseksi. New York Cityssä tilanne on edistynyt -- tai, pitäisi sanoa, taantunut -- hieman pidemmälle ja nopeammin kuin useimmissa muissa paikoissa valkoisessa maailmassa. Niinpä New York City on varoitus ja opetus meille kaikille. New Yorkin katsominen mikroskoopilla on kuin katsoisi lähestyvää hyökyaaltoa voimakkaalla teleskoopilla.

Valkoiset yhteiskunnat tunnetaan niiden ehkä ainutlaatuisesta yhdistelmästä puhtauden, järjestyksen, rauhan, edistyksen, innovaation ja suhteellisen suuren vapauden ominaisuuksista. Olipa hallinnollinen tai taloudellinen järjestelmä minkälainen tahansa, minä historiallisena aikakautena tahansa, rodulliset ominaisuutemme loistavat läpi. Ne ovat ne väestön perinnölliset ominaisuudet, jotka tekevät yhteiskunnasta sen, mitä se on. Sentimentalistit, liberaalit ja konservatiivit ovat tästä eri mieltä. He sanovat, että ympäristö, kuten jonkun kulttuurillinen miljöö tai koulutus, tekevät yhteiskunnasta sen mitä se on. Rodulla, he sanovat, ei ole väliä. Jos annetaan oikea koulutus ja ravitsemus, pygmit voisivat spontaanisti saada aikaiseksi Notre Damen katedraalin ja Arawak-intiaanit olisivat voineet rakentaa Parthenonin tai Saturn V -raketin.

Eipä voisi juurikaan laatia parempaa koetusta tälle teesille, kuin sen, mitä New York on tänään. Se on Yhdysvaltain taiteen, liike-elämän, koulutuksen ja voiman keskus. Jos koskaan on ollut valmiiksi tehdyn kehittyneen eurooppalaisen sivilisaation ja kulttuurin palasta, johon pudottaa ei-eurooppalaisia nähdäkseen kuinka he -- ja sivilisaatio -- pärjäävät, New York City on sitä.

Sivilisaatio ei ole pärjännyt hyvin, ja ei-eurooppalaiset ovat pysyneet erittäin muukalaisina. Monirotuisuuden kokeilu, joka alkoi 1965, luvaten antaa ei-valkoisille maahanmuuttajille mahdollisuuden saada osuus Amerikasta, on onnistunut vain pyyhkimisessä Amerikasta pois sen, mitä se ennen oli, ja sen saamisessa muistuttamaan enemmän ja enemmän sitä kolmatta maailmaa, jota nämä ei-valkoiset pakenivat alunperinkin.

New Yorkin Queensin kapunginosa on nyt kyseessä oleva asia. Nyt, The Oregonian -sanomalehdessä olleen paljastavan artikkelin mukaan, suuret osat siitä ovat intialaisten asuttamia. Se on muuttunut ennen 60 prosenttisesti valkoisesta 28 prosenttisesti valkoiseksi vain kymmenessä vuodessa. Ja se 28 prosentin luku on epäilemättä liian korkea, koska väestönlaskennan tekijät ja tutkimusjärjestöt laskevat juutalaiset ja arabit ja joskus jopa jotkin toisetkin ryhmät valkoisiksi. Vuonna 1970, vain viisi vuotta juutalaisten vaatimuksesta tehdyn Amerikan maahanmuuttolakien muuttamisen jälkeen, Queens oli yhä 86 prosenttisesti valkoinen -- valkoisempi kuin Kansas, valkoisempi kuin Utah on tänään.

Tämän päivän Queensissä, siinä paikassa, missä ennen oli DeViton lautatarha, on nyt valtava intialais-ginealainen hindutemppeli, joka on varattu häitä varten kolme vuotta eteenpäin. Samalla kadulla on yksi suurimmista Sikh-temppeleistä itärannikolla.

Kampanjoidessaan Amerikan valkoisia suosineiden maahanmuuttolakien hylkäämisen puolesta, monirotuisuuden kannattajat väittivät, ettei Amerikka muuttuisi millään merkittävällä tavalla, ja että pienet määrät ei-valkoisia, jotka tulisivat, assimiloituisivat ja amerikkalaistuisivat aivan kuten eurooppalaiset maahanmuuttajat viime vuosisadalla tekivät. Monirotuisuutta kannattava kirjailija Roger Sanjek, kirjassaan The Future of Us All, osoittaa meille, että väite oli valhe -- ja hän on myös meidän kanssamme samaa mieltä siitä, että New York antaa meille väläyksen meille suunnitellusta monirotuisesta tulevaisuudesta:

"Yhdysvallat ovat keskellä suurta siirtymävaihetta." Näin alkaa "The Future of Us All", Roger Sanjekin merkittävin tutkimus, joka on julkaistu 1998, Elmshurst-Coronasta, Queensin naapurustoista, jotka muuttuivat vuoden 1960 98 prosenttisesti valkoisista vain kymmenen prosenttisesti valkoisiksi vuonna 2000. "Ne ovat nämä New Yorkin moninaiset, muuttuvat naapurustot", Queensin collegen antropologi kirjoittaa, "jotka antavat meille vihjeen meidän kaikkien tulevaisuudesta."

Viimeisten kahden Yhdysvaltain väestönlaskennan välillä Queensin väestö ei juuri muuttunut karkeissa luvuissa. Mutta valtavat aallot ei-valkoisia maahanmuuttajia saapuivat -- ja valkoisten prosentuaalinen osuus väestöstä laski dramaattisesti. Sadat tuhannet valkoiset ajettiin pois tulijoiden tieltä. Jotkin pakenivat. Ja monet vain yksinkertaisesti kuolivat, koska eivät jättäneet tarpeeksi jälkeläisiä korvatakseen itsensä.

Ensin monirotuisuuden kannattajat lupasivat meille, että maahanmuuttolakiemme heittäminen yli laidan ei muuttaisi Amerikan kasvoja. Sitten, kun valtava laillisten ja laittomien kolmannen maailman maahanmuuttajien tulva kävi mahdottomaksi kieltää, he kertoivat meille, että meidän piti vain hyväksyä se, että Amerikka tulee muuttumaan dramaattisesti, ja he lupasivat meille kahvinvärisen rodullisesti sekoitetun harmonian ja roduttomuuden maailman. Nyt kun tulijat ovat päättäneet muuttaa Amerikan omaksi kuvakseen, näemme totuuden.

Yksi mielenkiintoinen aspekti Queensin tarinassa on se, että se onnellinen, homogeeninen, sekarotuinen maailma, jonka monirotuisuuden kannattajat meille lupasivat, ei osoita merkkejä saapumisestaan. Olemme vain yksinkertaisesti tuoneet maahan ne monet rodut ja kulttuurit Gineasta, Intiasta, Meksikosta ja muusta kolmannesta maailmasta yhteiskuntaamme, ja ne ovat muuttamassa Amerikkaa, sen sijaan, että Amerikka muuttaisi niitä. Näiden ryhmien konfiliktit, vihat, keskinäiset kilpailut, terrori ja sota tuodaan rannoillemme ja ne lisääntyvät loputtomasti. Jos tämä lopputulos olisi näytetty kaikissa kammottavissa yksityiskohdissaan amerikkalaisille 1965, kuinka moni olisi suostunut maahanmuuttolakien petturimaiseen hylkäämiseen?

Ja tämä ei tapahdu pelkästään Queensissä. Kun vaimoni ja minä matkustimme hiljattain läntisen Pohjois-Carolinan ja pohjoisen Georgian läpi, suuret osat maaseudusta olivat muuttumassa Meksikoksi. Jopa Minnesotassa, perinteiset skandinavialais-amerikkalaiset linnakkeet alkavat muuttua sairauden- ja korruption riivaamiksi somalien ja hmongien asuinseuduiksi. Los Angeles Kaliforniassa oli, niinkin hiljattain kuin omassa lapsuudessani, valkoisin suurkaupunki Amerikassa -- nyt voit ajaa maileja ilman pienintäkään merkkiä siitä, ettet ole Mexico Cityn slummeissa. Ja, voin vakuuttaa sinulle, nämä tulijat eivät kunnioita yksilön oikeuksia, eurooppalaista kulttuuria, amerikkalaista työmoraalia, niitä moraalisia ja eettisiä arvoja, jotka tekivät Amerikasta suuren. Heitä kiinnostaa vain saada pala siitä toiminnasta. Heitä kiinnostaa vain paeta niitä kammottavia olosuhteita, jotka he saivat aikaan kotimaissaan. Heitä kiinnostaa vain ottaa itselleen se, mikä meillä on. Eikä heillä ole mitään aikomusta vannoa uskollisuutta, heiluttaa lippua, totella lakejamme, tai tulla meidän kaltaisiksemme yhtään sen pidemmäksi aikaa, kuin menee siihen, että he saavat mitä haluavat. "Antakaa rahanne ja työpaikkanne ja kaupunkinne ja laajat väljät alueenne, hölmöt, ja olen ymmärtänyt, että teillä on kaunis tytär." http://tinyurl.com/39s7n

Osa tiedoista, joita olen teille tällä viikolla tuonut, tulevat hyvin hyödylliseltä nettisivulta, jota pitää järjestö nimeltä "Americans Against Discrimination and Preferences" osoitteessa aadap.org. Heitä johtaa sama porukka, joka kampanjoi Kalifornian Affirmative Actionin vastaisen Ehdotus 209:n puolesta (Affirmative Action on amerikkalainen käytäntö, joka useissa osavaltioissa on voimassa, jonka mukaan ei-valkoisia täytyy suosia työ- ja opiskelupaikkoihin ottamisessa, vaikka valkoiset hakijat olisivat paljon pätevämpiä, suom. huom.) He käyvät säännöllisesti mediaa ja akateemisia julkaisuja läpi etsiessään ohjelmaansa littyviä juttuja, ja monet noista jutuista ovat melko relevantteja valkoisten tulevaisuudelle Yhdysvalloissa. AADAP:n agenda on hirttää ei-valkoiset etujärjestöt niiden omiin periaatteisiinsa, käyttäen 1960-luvun mustan "kansalaisoikeus" -liikkeen "värisokeuden" retoriikkaa, torpedoimaan tiettyjä rotuja suosivat ohjelmat, joita monirotuisuuden kannattajat ovat pystyttäneet hallintoon ja koulutukseen. Niinpä he vastustavat Affirmative Action -ohjelmia ja collegeen pääsy-ohjelmia, jotka suosivat ei-valkoisia, puolustautuen samalla, ettei heillä ole sydämessään vain valkoisten etujen ajaminen -- itseasiassa he väittävät, että he ovat todellisia ja puhdasoppisia monirotuisuuden kannattajia, ja että ei-valkoisten etujärjestöt harjoittavat "identiteettipolitiikkaa", joka on tosiaan hyvin pahaa, koska se on ristiriidassa "värisokeuden" idealismin kanssa.

No, minä kiitän heitä heidän tutkimustyöstään, joka on usein hyödyllistä, mutta jos AADAP:n väellä on myös valkoisten edut pääasiallisina arvoinaan, silloin mielestäni heidän tekopyhyytensä aiheesta -- kaiken laittaminen monirotuisuuden kannattajien arvojärjestelmän yhteyteen -- on erittäin huono esimerkki valkoisille. Ja jos he todella uskovat "värisokeuden" -oppiin, silloin heidän suhteensa ei ole toivoa.

Heidän taktiikkansa muistuttaa minua konservatiivien monirotuisuuden vastustamisesta 1960- ja 1970-luvuilla, se oli vastustusta, joka on nyt täysin romahtanut juutalaisten uuskonservatiivien, jotka ovat kiihkeitä monirotuisuuden kannattajia, otettua johdon käsiinsä. Vanhan kaartin konservatiivit saattoivat väitellä Martin Luther Kingistä ja kansalaisoikeuslaeista kaikilta kanteilta, paitsi kaikkein tärkeimmältä. He saattoivat sanoa, että monet niistä, jotka kannattivat pakotetun kanssakäymisen lakeja olivat kommunisteja, ja se oli tottakin. He saattoivat väittää, että pakotetun kanssakäymisen -lait ja "reilun työllistämisen" -lait olivat perustuslainvastaisia, joka oli myös ihan totta. He saattoivat huomauttaa niistä epäilemättä huonoista taloudellisista seurauksista, jotka johtuvat epäpätevien ei-valkoisten palkkaamisesta liikeyrityksiimme ja tehtaisiimme. Mutta se, mitä he eivät tee eivätkä sano, on tämä:

"Me olemme amerikkalaisia, läntisen sivilisaation kansaa. Meidän arvomme ja meidän mahtava kulttuurimme ja tieteemme ja vaurautemme, jotka olemme luoneet, ovat meidän ja vain meidän. Meidän selviytymisemme riippuu siitä, pidämmekö ne itsellämme, ja siitä, pidämmekö itsellämme sen maan, joka meitä ylläpitää, meidän omaisuutenamme eikä kenenkään muun. Lisäksi, tämän kulttuurin ja tieteen koko olemassaolo riippuu meidän jatkuvasta olemassaolostamme, emmekä voi ottaa sitä riskiä, että menetämme sen mitä olemme sekoittumalla toisiin ja yhteensopimattomiin rotuihin. Kaikki se, mitä me ja esi-isämme rakensivat, riippuu meistä -- ja me taas olemme riippuvaisia siitä ravintomme ja edistyksemme suhteen. Minkään ulkopuolisen ryhmän ei sallita ottaa maatamme tai saastuttaa vertamme, ei voimalla eikä viekkaudella, ja jokainen, joka yrittää niin tehdä, joutuu maksamaan siitä korkeimman hinnan."

Mutta konservatiivit eivät ottaneet tuota kantaa; he eivät pitäneet puoliaan. Heitä ei juuri voi kutsua "konservatiiveiksi" yleensäkään, koska he ovat täysin epäonnistuneet säilyttämisessä (conserve = säilyttää, suom. huom.) He perääntyivät niin nopeasti, että konservatiivien kannat koskien rotua eivät juuri edes erotu niistä, mitä radikaaleilla monirotuisuuden kannattajilla oli vain 30 vuotta sitten, ja itseasiassa meillä on nyt soi-disant -konservatiiveja, jotka väittävät olevansa todellisia mustan kommunistiagitaattorin "Martin Luther" Kingin henkisiä perillisiä. Parempi nimi konservatiiveille olisi "comfortable cowards" (mukavasti elävät pelkurit, suom. huom.) Niin kauan kuin he voivat muuttaa suhteellisen turvalliselle esikaupunkialueelle, polttaa maahantuontisikareja, tuudittaa itsensä dogmaattiseen 17. vuosisadan moraaliin, harrastaa tarkoituksetonta militarismia ja täysin tyhjää patriotismia lipulle eikä kansalle, he ovat tyytyväisiä. He pitävät siitä mukavasta reservaatista, jonka heidän vihollisensa ovat heille sallineet maksuksi petoksestaan, ja pehmeydessään he pelkäävät suoraa taistelua noita vihollisia vastaan. Niinpä he eivät koskaan taistele. He vain jatkavat kauppojen tekoa (ihmisten kanssa, jotka ovat paljon parempia tekemään kauppoja kuin he) ja lastensa tulevaisuuden myymistä loppuun asti. Lopulta näiden konservatiivien lapset tulevat olemaan pikkuruinen ja vihattu vähemmistö, suurin osa heistä ei tule kykenemään etenemään edes lähellekään uuden eliitin portaita, ja heidät pakotetaan elämään kylki kyljessä kolmannen maailman alaluokan alimpien ryhmien kanssa, joita juutalainen miljardööri-eliitti tuo maahamme. Valkoiset työnnetään alas proletariaatin tasolle kaikkialla Pohjois-Amerikassa.

Teeskenteleminen, että ollaan "todellisia" "reilun" monirotuisuuden kannattajia, ei pysäytä halvan työvoiman maahantuontia ja valkoisen työmiehen proletarisointia. Siitä ei ole paljoakaan hyötyä sen estämisessä, että koko ajan suuremmat vähän älykkäämpien ei-valkoisten ryhmät työntävät lapsiamme ulos parhaista kouluista. Se ei lopeta laajoja ei-valkoisten maahanmuuttajien tulvaa länteen. Se ei lopeta lastemme ja naistemme raiskaamista ja seksiorjuutta, josta ovat vastuussa kansat, joilla on hyvin erilainen käsitys heidän arvostaan kuin meillä. Se ei pysäytä ei-valkoisen rikollisuuden ja korruption nousevaa vuorovettä. Se ei lopeta ei-valkoisten etujärjestöjen suosimista, mitä urapoliitikkomme harjoittavat. Se ei estä akateemista järjestelmää survomasta monirotuisuuden arvoja opiskelijoihimme. Se ei muuta massamediamme valkoistenvastaista muukalaiskontrollia. Monirotuisuuden arvojen hyväksyminen, joita tyrkyttävät ne ihmiset, jotka haluavat tappaa sinut, ja pyytämällä nöyrästi "reiluutta" noilta ihmisiltä ja heidän käskyläisiltään, ei ole menestyksen kaava. Se on kuoleman kaava.

Pyydän kaikkia teitä hyviä ihmisiä, jotka tuette tähän kaavaan perustuvia pyrkimyksiä, kiireesti harkitsemaan asiaa uudelleen. Viimeiset hetket alkavat olla käsillä, vain sen tunnustaminen, että olemme valkoisia ja meidän täytyy tehdä mitä vain on tarpeen turvataksemme sen, että rotumme selviää, voi pelastaa meidät. Valkoisilla on täysin tinkimätön oikeus olla olemassa, organisoitua ja hallita itseään, omilla vain meille, kansoillemme, tarkoitetuilla alueilla, ja pitää työmme hedelmät itsellämme ja jälkeläisillämme. Vain ottamalla tämä tinkimätön kanta ja tukemalla sitä kaikella sillä vauraudella ja voimalla, mitä voimme kerätä, meillä on mahdollisuus turvata kansamme tulevat sukupolvet. Vain luopumalla tekosyistämme ja pysäyttämällä perääntymisemme, meillä on mahdollisuus olla esi-isiemme arvoisia.

Tämä on National Alliancen miesten ja naisten sanoma. Kun yhteiskuntamme vajoaa pimeyteen, meidän täytyy rakentaa vaihtoehtoisia yhteisöllisiä-, rodullisia-, kulttuurillisia- ja viestinnällisiä rakenteita, rakenteita, jotka selviävät tästä pimeästä ajasta ja aina kirkkaampaan tulevaisuuteen asti, joka on meidän tekemämme. Tarvitsemme apuasi.

Jatka vain asiamme edistämistä hennommin keinoin, jos niin haluat, mutta tähtäimessäsi työtovereidesi radikalisointi ja valistaminen. Tue Alliancea kaikin tavoin, mihin aikasi ja energiasi riittävät. Anna kymmenys tuloistasi jos vaan voit, lastemme tulevaisuuden eteen. Tilaa kaikki painetut julkaisumme. Osallistu kokouksiimme ja käytä vaikutusvaltaasi ja älykkyyttäsi toimiemme kehittämiseksi -- ja tee niistä parempia. Ota kantaa. Konservatiivien puolitiehen jäävät toimet ja teeskentely ovat eräänlaista valhetta, ja siinäkin vain melko heikkoa ja tehotonta valhetta. National Alliance edustaa tinkimätöntä totuutta.

Roomalaisilla oli sanonta, totuus on vahva ja se tulee kestämään. Ja niin se tuleekin -- niin kauan, kuin jalo rotu, tieteellinen rotu, kauneutta rakastava rotu, totuuttava rakastava rotu - jatkaa olemassaoloaan maapallolla.

National Vanguard -lehden uusi numero on nyt saatavilla. Tässä vain joitakin artikkeleja, joita voit lukea tästä viimeisimmästä numerostamme:

Pää-artikkelissamme, joka tulee tekemään valtavia aaltoja, "The Anthrax Mystery: Solved" ("Pernaruttomysteeri: Ratkaistu", suom. huom.) pitkäaikainen National Vanguardin tutkija Robert Pate paljastaa pahimman Amerikan maaperällä tapahtuneen bioterrorismi -tapauksen takana olleen salaisen agendan, ja perustelee vankasti sitä, että Israel oli osallisena.

Artikkelissa "The Death of Dov Eitan, Part II" ("Dov Eitanin kuolema, osa II", suom. huom.) mahtava kirjoittajamme Paul Westman kertoo meille, kuinka John Demjanjukin puolustusasiajan Dov Eitanin mystinen kuolema tarjoaa meille näköaloja niihin "hyvien juutalaisten" labyrinttimäisiin motiiveihin -- ja siihen fanaattiseen vihan ideologiaan, joka motivoi juutalaisen ylivallan kannattajia.

Suuressa haastatteluraportissaan, National Vanguardin apulaispäätoimittaja Ben Parker haastattelee pian vapautuvaa valkoista aktivistia David Dukea artikkelissaan "From the American Gulag: David Duke Speaks" ("Amerikan gulagista: David Duke puhuu", suom. huom.) Herra Duke puhuu suoraan, vankilan muurien takaa, elämästään, kirjoistaan ja tulevaisuuden suunnitelmistaan.

Vakiokolumnissaan "News from the Homelands" ("Uutisia kotimaista", suom. huom.) brittiläinen valkoisten asialla oleva aktivisti Mark Cotterill tuo meille Euroopan uutiset: homoseksuaalien raivostuttavat teot Norjassa ja Skotlannissa, juutalaisten vastustaminen Kreikassa, nationalistien eteneminen Ranskassa ja Hollannissa, ja paljon muuta.

Kolumnissaan "Situation Terminal, But Not Serious" ("Tilanne vaarallinen, mutta ei vakava", suom. huom.) veteraanikirjoittaja ja riemastuttava älypää Bob Whitaker kirjoittaa huumesodan älyttömyydestä, Amerikan kansallisesta tappiomielisyydestä ja "antirasististen" konservatiivien patologiasta.

"Postscripts" -kolumnissa, jossa esiintyy säännöllisesti painosta jo loppuneita ja julkaisemattomia Revilo P. Oliverin töitä, professori Oliverin nerokas mieli antaa meille katsauksen aiheeseen "Latin, Discipline, and the Decline of Education" ("Latina, kuri ja opetuksen rappio", suom. huom.), ja hän tutkii niitä mystisiä motiiveja John Birch Societyn muutosten takana -- jota tri. Oliver auttoi perustamaan -- esseessään "The B'nai Birch."

Professori Robert S. Griffin, Fame of a Dead Man's Deeds- ja One Sheaf, One Vine -kirjojen kirjoittaja, kertoo niistä opetuksista, joita voimme saada George Lincoln Rockwellin kirjasta This Time the World.

Kaikki tämä ja enemmänkin viimeisimmässä National Vanguard -lehden numerossa. Sinulla ei ole parempaa tapaa -- tai ystävilläsi ja perheelläsi -- saada perusteellista kurssia poliittisesta ja rodullisesta todellisuudesta kuin tilaamalla National Vanguard. Ja tilaamalla autat myös meitä pitämään tätä ohjelmaa -- ja kaikkia ilmaisia uutis- ja informaatiopalveluitamme pystyssä ja pyörimässä ja herättämässä kansaamme 24 tuntia vuorokaudessa. Kuuden numeron tilaus National Vanguardia maksaa vain 18 USD Yhdysvaltoihin, 26 USD Kanadaan ja 36 USD muualle maailmaan. Kirjoita osoitteeseen:

National Vanguard Books
Box 330
Hillsboro WV 2494
USA

Tai voit tilata netissä klikkaamalla lehden linkkejä osoitteissa natvan.com tai nationalvanguard.org .

Ensi viikkoon, tässä on Kevin Alfred Strom muistuttamassa teitä, että jatkatte ajatteluanne vapaasti.