Seisoen korkeuksissa: Kuten toivon filosofia, jonka hän toi valkoisille ihmisille ympäri maailmaa, William L. Pierce seisoo korkeuksissa. Meidän tulee aina muistaa, että asiamme on korkea, oikeutettu ja jalo - ja meidän tulee toimia sen mukaan.

Juutalainen media on luonut sarjakuvamaisen pilakuvan rotutietoisesta valkoisesta ihmisestä, ja muiden mediassa esitettyjen keksintöjen avulla he ovat onnistuneet syövyttämään sen kuvan miljoonien mieliin - meidän avullamme. Kehotukseni on, että lopetamme heidän auttamisensa.

Heidän sarjakuvaversionsa rotutietoisesta valkoisesta miehestä tai naisesta näyttävät kuuluvan yleensä kahteen ryhmään. 1) lähes vajaaälyisiin rasisteihin, jotka tuskin osaavat kirjoittaa nimeään ja joiden henkilökohtaiset epäonnistumiset saavat heidät primitiivisesti vihaamaan ja kadehtimaan ”muita” ja jonka primitiiviset tarpeet saavat hänet kiduttamaan ja murhaamaan huvikseen 2) henkilöihin, jotka ovat läpeensä pahoja ja joiden mieli on täyttynyt vihalla ja kieroutuneella halulla hallita muita.

Mitä siitä, vaikka tämä karikatyyri oli todellisuuden vääristymä - rotutietoiset valkoiset amerikkalaiset lukeutuivat suurimpiin taiteilijoihin, keksijöihin, teollisuusjohtajiin ja poliitikkoihin liki 200 vuoden ajan Amerikassa, missä rodunsekoitus oli laitonta ja valkoisen rodun puhtaus oli suojattu, ei-valkoisten maahantulo rajoitettua ja kansalaisoikeuksien saaminen valkoisten yksinoikeus. Valkoinen rasismi oli filosofia, joka ulottui kaikkiin valkoisiin yhteiskuntaluokkiin, erityisesti kulttuurin ja johtajuuden saroilla. Mutta mitä siitä. 1900-luvun alkupuolella juutalaiset olivat jo Amerikan massamedian portinvartijoita ja heidän kieroutunut kuvansa rotutietoisista valkoisista alkoi juurtua ihmisten mieliin. Uudestaan ja uudestaan, kirjaimellisesti sukupolvien ajan, media syötti meille tarinoitaan joissa älykäs, ystävällinen ja komea elokuvan sankari oli ”kauhistunut” ”suvaitsemattomuudesta”, ja rotutietoinen valkoinen henkilö oli itsekäs, ruma, julma ja rikollinen. Tämä vaikutti syvästi muoti- ja imagotietoiseen yleisöön. He alkoivat saada käsityksen, että ”parhaat ihmiset” olivat kaikki rodulliseen tasa-arvoon uskovia, ja että vain primitiivinen tai ilkeämielinen puhui mistään valkoisesta rotutietoisuudesta.

Tuolla karikatyyrillä oli myös kolme muuta vaikutusta: vaikutukset meidän puolellamme.

Ensimmäinen tuollainen vaikutus oli, että jotkut hyvät ihmiset ajattelivat, että ainoa keino vastustaa monirotuisuutta on samaistua kuvaan - tai liittyä järjestöihin, jotka samaistuvat kuvaan - vihan täyttämistä hulluista, joita he ovat nähneet televisiossa. Toisaalta, ei heitä voi siitä oikein syyttääkään: he eivät olleet nähneet muita vastarinnan julistuksia, joten he liittyivät liikkeeseen, jonka he luulivat olevan ainoa omalla paikkakunnallaan, vaikka heillä olisikin ollut ennakkoluuloja jotakin näkemäänsä kohtaan. Joten, enemmän tunteen kuin järjen voimalla, he vetivät päällensä mustat tai ruskeat univormut tai valkoiset kaavut viidenkymmenen tai sadan vuoden takaa ja alkoivat leikkiä eräänlaista vallankumouksellista roolileikkiä, joka oli joko täysin vastenmielistä tai surullisen säälittävää juuri niistä ihmisistä, joita valkoisen vastarinnan olisi pitänyt vetää puoleensa; terveitä, tehokkaita ja älykkäitä valkoisia miehiä ja naisia. Voisi sanoa, että se oli vallankumouksellista roolileikkiä, joka takasi sen, ettei mitään todellista vallankumousta tulisi. Tämä ongelma lamauttaa edelleen valkoista vastarintaa.

Toinen vaikutus oli vielä pahempi, ja myös sillä on jatkuva heikentävä, turmiollinen ja tuhoava vaikutus meihin. Median synnyttämä kuva valkoisen rodun ystävistä julmina sadisteina - ihmisinä, jotka nauttivat avuttomien kiduttamisesta, jotka tappavat viattomia ja jotka tumppaavat savukkeensa orpojen silmiin jne. - sai valitettavasti jotkut tuota laatua olevat, epäsosiaaliset ja muiden satuttamisesta nauttivat ihmiset ajattelemaan, että he voisivat löytää kodin joukostamme. Ja eräät ryhmät, jotka ovat nimellisesti puolellamme, hyväksyvät tai jopa rohkaisevat tällaisten mukaan ottamista. Seurauksista kärsivät tavoitteemme ja rotumme: kuinka monet sadat potentiaaliset jäsenet ja kannattajat ovatkaan ajautuneet pois joka kerta, kun jokin ”valkoinen aktivisti” tekee tyhmän väkivaltarikoksen tai idioottimaisesti julistaa kuolemaa ja kansanmurhaa? Niille hyville ihmisille, jotka erehdyksessä omaksuivat ”vihaajan” roolin, koska se näytti olevan ainoa vaihtoehto, voidaan osoittaa, että on olemassa parempi tie, ja he hyväksyvät tuon paremman tien. Epäsosiaaliset hylkiöt tuskin pystyvät kuitenkaan muuttumaan. Heitähän viehätti juutalaisten karikatyyrin sairaalloiset piirteet. Meidän täytyy sanojemme, olemuksemme ja tekojemme kautta tehdä selväksi, että Asiamme ei ole piilopaikka, jonne häiriköt pääsevät kun heille ei muutakaan ole. Se ei myöskään ole leikkikenttä niille, jotka ovat kaikkea järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan. Häiriintyneet ihmiset ovat uhka meille kaikille ja he vaikeuttavat tehtäväämme. Siksi heille tulisi päättäväisesti näyttää ovea.

Kolmas vaikutus oli se, että kun median karikatyyri alkoi vaikuttaa todellisuuteen, ja kun valkoisten asiaa ajavat ihmiset ja ryhmät joutuivat alitajuisesti tuon vaikutuksen alaisiksi, se aiheutti suurta uskottavuuden menetystä mediallemme ja uskottavuuden lisääntymistä hallitsevalle juutalaiselle medialle. Kun joku häiriintynyt henkilö alkaa ammuskella päiväkotia tai huutaa ”kuolema juutalaisille” paikallisessa ostoskeskuksessa tai internetissä, valkoinen yleisö käsittää sen näin:

”Se, mitä ADL ja Dan Rather ovat kertoneet minulle, on totta: valkoiset rasistit ovat vaarallisia sekopäitä, joiden vangitseminen on hyväksi meille kaikille, ja on sanomattakin selvää, ettei meidän tulisi kuunnella heidän kiihkoiluaan. Ja sen, mitä National Alliance on kertonut minulle tuhansista kunniallisista valkoisista miehistä ja naisista, jotka haluavat turvata rotumme olemassaolon, täytyy olla vain propagandaa - katso vain, mitä tapahtui noissa tapoissa ja väkivaltaisuuksissa, katso niitä hulluja kansanmurhaan yllyttäviä juttuja, joita tuo mies julkaisee. Lähdenkö siihen mukaan? En todellakaan!”

En todellakaan... sanat, jotka toistuvat uudestaan ja uudestaan, valkoisen ihmisen huulilla ja läpi kymmenien tuhansien sivujen. Tämä on perintöä epäonnistuneesta taktiikasta, jota vihollisemme karikatyyrit ovat muokanneet haluamakseen.

Tuntuu hyvältä voittaa. Joskus on tarpeellista kuvitella voitto innostaaksemme itseämme ja osoittaaksemme itsellemme oikea suunta. Tulevaisuudesta haaveilu fiktion tai spekuloinnin avulla voi olla hyödyksi, mutta emme voi voittaa vain kuvittelemalla voittoa. Ja kun valkoisten asiaa ajava toimintamme kehittyy pienistä uutiskirjeistä kansainväliseksi kymmenettuhannet ja lopulta miljoonat ihmiset tavoittavaksi mediaksi, voi julkinen haaveilu olla hyvin vahingollista tehtävällemme.

Meidän on käännettävä "en todellakaan" -huutojen kuoro vieläkin suuremmaksi "ottakaa minut mukaan" -huutojen kuoroksi. Itse asiassa olemme jo tekemässä tätä ja meidän on jatkettava sen tekemistä entistäkin laajemmassa mittakaavassa. Jäsenmäärän sekä inhimillisten ja rahallisten resurssien kasvattaminen ovat paras puolustus sortoa vastaan ja ainoa takuu ansaitun paikkamme voittamisesta tulevaisuudessa. Ja ainoa tapa, jolla tähän pystymme, on tri. William Piercen osoittaman tien seuraaminen. Hän erosi niin kutsutusta liikkeestä ja teki National Alliancesta ainutlaatuisen sopivan välineen kansamme kohtalolle. Puheenjohtajamme Erich Gliebe oli oikeassa, kun hän vastasi haastattelijan kysymykseen näin:

"Äskettäin Newsweekin toimittaja haastatteli minua perinpohjaisesti. Hän teki juttua niin kutsutun 'White Power -liikkeen' johdon puutteesta. Hänen mukaansa tämä johtuu tri. Piercen kuolemasta ja aktivisti David Duken ja aktivisti Matt Halen vankilatuomioista. Selitin hänelle, että National Alliance on valtavirtajärjestö eikä osa mitään 'White Power -liikettä'. Kerroin hänelle, että Alliancen johto on eheä ja että meillä on nyt enemmän jäseniä kuin tri. Piercen kuoleman aikoihin. Tätä hän ei tietenkään halunnut kuulla. Hän päätti siis olla käyttämättä kommenttejani artikkelissaan.” http://www.nationalvanguard.org/story.php?id=2282

Gliebe menetti ehkä mahdollisuuden tulla lainatuksi tässä vihamielisessä artikkelissa, mutta hän teki oikein, ja kymmenen median sitaattia meistä sanomassa oikein on tärkeämpää kuin sadat tai tuhannet sitaatit joissa sanomme väärin.

Sana ”valtavirta” - siinä mielessä, missä puheenjohtaja Erich Gliebe sitä käytti - tarkoittaa kirjaimellisesti kehittyvän länsimaisen ajattelun valtavirrassa. Hän ei tarkoittanut valtavirtaa ”tavallisena” tai ”suosittuna”, vaan siten, että National Alliancen rodullisesti edistyksellinen näkemys on hyvin paljon valtavirrassa, ja juutalaisten sairaat ja kieroutuneet näkemykset ovat yhtä kaukana valtavirrasta kuin äärimmäisin kultti.

On olemassa selviä vaaroja laajentuessamme todellisiksi valkoisten ihmisten valtavirran edustajiksi. Yksi sellainen vaara on, että jotkut meistä haluavat hylätä joitakin periaatteita, koska ne ovat ”liian kiistanalaisia”. Heidän mielipiteensä on, että meidän tulee muuttaa periaatteitamme ja tulla valtavirran kaltaiseksi. Tuollainen ajattelu on täysin väärää. National Alliancen ei tarvitse tulla valtavirtaryhmäksi muuttumalla. National Alliance on länsimäisen ajattelun valtavirrassa jo nyt, ja meidän täytyy kävellä kapeaa ja vaikeaa polkua jotta periaatteemme pysyisivät muuttumattomina samalla kun esiinnymme tavalla joka murtaa stereotypioita joita kontrolloitu media on luonut. Jokaisessa sanassa jonka päästämme, jokaisessa julkaisussa ja artikkelissa jonka julkaisemme, jokaisessa lentolehtisessä jonka jaamme, jokaisessa haastattelussa jonka annamme meidän täytyy olla täydellinen vastakohta juutalaisen median luomalle kuvalle.

Meidän täytyy hyödyntää parhaiten koulutettujen jäsentemme taitoja julkaisuissamme. Meistä nopeaälyisimmät, hyvätapaisimmat ja ulosanniltaan lahjakkaimmat jäsenet voivat esiintyä mediassa ja julkisissa tilaisuuksissa. Kaikkien julkaisujemme tulisi olla täydellisiä - parempia kuin hallitsevan median - sekä sisällössä että teknisessä laadussa. Meidän ei tulisi käyttää kieltä, joka leimaa meidät osaksi marginaalista alakulttuuria. Meidän tulisi pyrkiä objektiivisuuteen puhuessamme valkoisia kohtaavista vaaroista. Ei ole tarpeen ilmaista äärimmäistä vihamielisyyttä, vaan on hyvä kertoa ihmisille totuudesta dokumentoitujen faktojen avulla. Kun he näkevät rotunsa, valtionsa ja perheensä ahdingon, he tuntevat aivan kuten sinä, usko vain. Ilmaise tuntemuksesi saavutusten ja omistautuneisuuden kautta, älä tyhjillä uhkauksilla tai fantasioilla kostosta. Henkilökohtaisen erinomaisuuden kaikessa mitä teemme tulisi olla avainsanamme. Ihmiset seuraavat niitä, jotka näyttävät hyvää esimerkkiä, eivät niitä, jotka yrittävät johtaa tyhjänpäiväisellä mahtailulla.

Tätä kaikkea tehdessämme emme saa koskaan perääntyä elintärkeistä rodullisen koskemattomuuden, kehittymisen ja valkoisen elintilan periaatteistamme, emmekä saa koskaan unohtaa sitä, keitä kansamme on: Kansat Euroopassa ja heidän sukulaisensa muissa maissa kuten Yhdysvalloissa. Vaikka jokainen valkoinen maa tarvitsee annoksen eugeniikkaa, mukaan lukien omani, emme saa koskaan mennä siihen ansaan, että tappelisimme toisia valkoisia vastaan. Jos henkilö on täysin eurooppalaista syntyperää ja ulkonäöltään kuten asukas Vladivostokissa tai Veronassa tai Wienissä, ja jos hän hyväksyy arvomme ja suostuu antamaan panoksensa työllemme, olisimme todella typeriä, jos käännyttäisimme hänet vain siksi, että hänen esi-isänsä syntyivät ”liian lähellä” Uralia tai Välimerta tai siksi, että he taistelivat ”väärällä puolella” Irlannissa tai buurisodassa. Tuollaisen hölmöyden aika on jo kaukana takanamme.

Koska juutalainen valtarakennelma on valkoisten selviytymiselle suurin vihollinen, emme koskaan tule tekemään kohtalokasta erehdystä, jonka muut ryhmät ovat tehneet hyväksyessään niitä, jotka tappavat meitä vain yhtenä osana valkoista rotua, jollaisia he eivät todellakaan ole. Ei edes vilpittöminkään loikkari juutalaisesta valtarakennelmasta voi liittyä joukkoomme, koska hän ei ole meitä.

Lyhyesti sanottuna, hyvät naiset ja herrat, meidän täytyy voittaa takaisin se moraalinen etulyöntiasema, joka on oikeutetusti meidän. Asenteemme omiemme kehitykseen, luonnon ja rodun eroavaisuuksiin sekä edellytyksiin kansamme selviytymiselle ovat todellisia, ja vihollistemme asenteet perustuvat valheisiin. Vihollisemme paljastuvat nopeasti kuoleman ja joukkomurhan kylväjiksi, sellaisiksi, joita he ovat aina olleet. Me olemme rauhan ja oikeuden ihmisiä. Se tapa, jolla me tulisimme hallitsemaan maailmaa, on ainoa viisas vaihtoehto, ainoa tie ulos monirotuisesta/sionistisesta ansasta, väkivallasta, vihasta ja kulttuurisesta tuhosta ja kansanmurhasta, ainoa tie kohti valoa ja edistystä, tieteen edistystä ja rodullista hyvinvointia. Meillä on moraalinen etulyöntiasema. Käyttäytykäämme siis sen mukaan.

Totuus ja lupaus Alliancen viestistä on kuin kaikista kiiltävin ja säkenöivin timantti, mitä ikinä on nähty. Se on syntynyt kansamme muinaisista tulista jääkauden lopun kylmillä ja pimeillä kukkuloilla. Se loi meidät ja valaisee meitä ilman varjoja kuin miljoona aurinkoa, loistavan tulevaisuutemme tähdissä.

Mutta meidän iänikuinen vihollisemme on peittänyt kiiltävän timanttimme liejullaan ja mudallaan useamman kuin kahden sukupolven ajan, ja oma kansamme on harha-askelin muuttanut sen likaiseksi kiveksi. Kuten palestiinalaiset lapset toivottomassa taistelussa israelilaisia tankkeja vastaan kivillä ja tiilillä, jotkut meidän kansamme jäsenistä luulevat, että paras aseemme on heittää se likainen kivi Sumner Redstonen ohi ajavaan limusiiniin kirousten saattelemana.

Se merkitsisi kuitenkin kauniin timanttimme pois heittämistä. Se olisi luultavasti sen ainoan toivon menettäminen, joka meillä on pelastaa kansamme, kohottaen ylös sen kirkkaan liekin, ja käyttäen sitä puukkona ja talttana luodessamme uutta maailmaa; puukkona käyttäen sitä katkaisemaan valheiden ja illuusioiden rakennelman, joka orjuuttaa kansamme sydämiä ja mieliä, ja talttana rakentaaksemme uuden sivilisaation, joka yltää tähtiin saakka ja joka loistaa siellä loppumattoman valkoisena rakennelmana.

National Vanguard -lehden uusi numero on nyt saatavilla. Tässä vain joitakin artikkeleja, joita voit lukea tästä viimeisimmästä numerostamme:

Pää-artikkelissamme, joka tulee tekemään valtavia aaltoja, "The Anthrax Mystery: Solved" ("Pernaruttomysteeri: Ratkaistu", suom. huom.) pitkäaikainen National Vanguardin tutkija Robert Pate paljastaa pahimman Amerikan maaperällä tapahtuneen bioterrorismi -tapauksen takana olleen salaisen agendan, ja perustelee vankasti sitä, että Israel oli osallisena.

Artikkelissa "The Death of Dov Eitan, Part II" ("Dov Eitanin kuolema, osa II", suom. huom.) mahtava kirjoittajamme Paul Westman kertoo meille, kuinka John Demjanjukin puolustusasiajan Dov Eitanin mystinen kuolema tarjoaa meille näköaloja niihin "hyvien juutalaisten" labyrinttimäisiin motiiveihin -- ja siihen fanaattiseen vihan ideologiaan, joka motivoi juutalaisen ylivallan kannattajia.

Suuressa haastatteluraportissaan, National Vanguardin apulaispäätoimittaja Ben Parker haastattelee pian vapautuvaa valkoista aktivistia David Dukea artikkelissaan "From the American Gulag: David Duke Speaks" ("Amerikan gulagista: David Duke puhuu", suom. huom.) Herra Duke puhuu suoraan, vankilan muurien takaa, elämästään, kirjoistaan ja tulevaisuuden suunnitelmistaan.

Vakiokolumnissaan "News from the Homelands" ("Uutisia kotimaista", suom. huom.) brittiläinen valkoisten asialla oleva aktivisti Mark Cotterill tuo meille Euroopan uutiset: homoseksuaalien raivostuttavat teot Norjassa ja Skotlannissa, juutalaisten vastustaminen Kreikassa, nationalistien eteneminen Ranskassa ja Hollannissa, ja paljon muuta.

Kolumnissaan "Situation Terminal, But Not Serious" ("Tilanne vaarallinen, mutta ei vakava", suom. huom.) veteraanikirjoittaja ja riemastuttava älypää Bob Whitaker kirjoittaa huumesodan älyttömyydestä, Amerikan kansallisesta tappiomielisyydestä ja "antirasististen" konservatiivien patologiasta.

"Postscripts" -kolumnissa, jossa esiintyy säännöllisesti painosta jo loppuneita ja julkaisemattomia Revilo P. Oliverin töitä, professori Oliverin nerokas mieli antaa meille katsauksen aiheeseen "Latin, Discipline, and the Decline of Education" ("Latina, kuri ja opetuksen rappio", suom. huom.), ja hän tutkii niitä mystisiä motiiveja John Birch Societyn muutosten takana -- jota tri. Oliver auttoi perustamaan -- esseessään "The B'nai Birch."

Professori Robert S. Griffin, Fame of a Dead Man's Deeds ja One Sheaf, One Vine -kirjojen kirjoittaja, kertoo niistä opetuksista, joita voimme saada George Lincoln Rockwellin kirjasta This Time the World.

Kaikki tämä ja enemmänkin viimeisimmässä National Vanguard -lehden numerossa. Sinulla ei ole parempaa tapaa -- tai ystävilläsi ja perheelläsi -- saada perusteellista kurssia poliittisesta ja rodullisesta todellisuudesta kuin tilaamalla National Vanguard. Ja tilaamalla autat myös meitä pitämään tätä ohjelmaa -- ja kaikkia ilmaisia uutis- ja informaatiopalveluitamme pystyssä ja pyörimässä ja herättämässä kansaamme 24 tuntia vuorokaudessa. Kuuden numeron tilaus National Vanguardia maksaa vain 18 USD Yhdysvaltoihin, 26 USD Kanadaan ja 36 USD muualle maailmaan. Kirjoita osoitteeseen:

National Vanguard Books
Box 330
Hillsboro WV 2494
USA

Tai voit tilata netissä klikkaamalla lehden linkkejä osoitteissa natvan.com tai nationalvanguard.org.

Ensi viikkoon, tässä on Kevin Alfred Strom muistuttamassa teitä, että jatkatte ajatteluanne vapaasti.