Toivon sanoma, jonka National Alliancen jäsenet tarjoavat valkoisille kovalla työllään ja omistautumisellaan, on rakentamassa Alliancea todelliseksi rakkauden, ymmärtämyksen ja määrätietoisuuden yhteisöksi valkoisen tulevaisuuden turvaamiseksi lapsillemme. Kasvuamme -- ja potentiaaliamme -- symboloi tämä taimi.

AMERIKKA SORTUU hyökkääjiensä alle silmiemme edessä. Rajamme ovat auki, ja näennäisesti konservatiivinen presidentti haluaa avata niitä vieläkin enemmän. Niin myös hänen vastustajansa. Naisiamme ja lapsiamme raiskataan, hakataan ja tapetaan ei-valkoisten jengien käsissä enenevissä määrin, väestötilastolliset trendit ennustavat rotumme tuhoa eikä sotilaistamme ole tullut yhtään vähempää kuin rikollisen ulkovallan tahdon toteutumisen valvojia -- ja kuitenkin kansa tietämättömänä jatkaa pallopelejään, työskentelyään tehdäkseen vielä entistäkin parempia härveleitä ja purilaisia, saarnaajien ja uutisankkureiden tuudittavien sanojen kuuntelemista ja yleensä ottaenkin jatkavat elämäänsä aivan kuin kuolema ei taputtaisi heitä ja heidän lapsiaan olkapäälle.

Tri. William Pierce sanoi, että aivopesty amerikkalainen booboisie ovat kuin sopuleita, noita pieniä arktisia jyrsijöitä, jotka populaation ja ympäristön paineiden kasvaessa pakenevat massoittain ajattelemattomassa paniikissa, usein suoraan tuhoonsa. Disney-filmi 1950-luvulta, White Wilderness, loi legendan ja popularisoi sen, että sopulit tekevät itsemurhan tarkoituksella. Mutta totuus on se, että sopulit eivät tarkoituksella tapa itseään. Ne eivät vain yksinkertaisesti tiedä mitä ne tekevät.

Tämä tekee tri. Piercen analogiasta vieläkin sopivamman. Sopulien määrä kasvaa dramaattisesti yhden tai kahden runsauden ja hyvinvoinnin kauden jälkeen, ja kun sopulit yrittävät levittäytyä laajemmalle, joskus maantiede rajaa ne pienelle alueelle tai kapeaan kanavaan, jossa sosiaalinen kitka ja ahdistus johtavat massapaniikkiin: jotkin sopulit alkavat juosta johonkin tiettyyn suuntaan, ja pian ne kaikki juoksevat hulluina tuohon suuntaan ilman mitään tarkoitusta tai määränpäätä mielessään. Ja sitten tulee vastaan jyrkänne, joki tai meri. Ja sopulien loppu.

Mikä tuo nämä sopulit tuhoonsa on eräänlainen hulluus, joka on suhteessa niiden laumavaistoon. Ne juoksevat koska muutkin juoksevat. Ne juoksevat pois toistensa luota, mutta ne kaikki juoksevat samaan suuntaan - niinpä ne eivät koskaan pääse pois toistensa luota ennen kuin ne kaikki putoavat tai vesi vie ne. Järjetöntä.

Mutta näiden sopulien käyttäytyminen ei ole sen mielettömämpää kuin niiden ihmisten, jotka jatkoivat kortinpelaamistaan tuhoon tuomittujen ja uppoavien valtamerilaivojen auloissa, tai niiden orkesterien soittajien, jotka jatkoivat heidän viihdyttämistään. Eikä yhtään sen hullumpaa kuin roomalaisten, jotka barbaarien jo tunkeuduttua kaupunkeihin ja alettua teurastamisensa kieltäytyivät sovittamasta käyttäytymistään tilanteen mukaiseksi vaan jatkoivat juhlimistaan ja kylpemistään ja orgioitaan toisten rappeutuneiden aatelisten kanssa siihen asti, kunnes loppu tuli. Eikä yhtään sen mielettömämpää kuin valkoisten, jotka vapaasta tahdostaan äänestävät sen puolesta, että heidän lapsensa laitetaan kouluihin raakalaisten keskelle, antavat verottaa itseään näiden raakalaisten maahantuomiseksi, rakentavat näille raakalaisille lisääntymispaikkoja omiin naapurustoihinsa ja kustantavat ylellisesti näiden raakalaisten kaikki tarpeet siihen pisteeseen asti, että he käyttävät noin puolet elämästään heidän puolestaan työskentelemiseen tuhoten omat elämänsä ja näin ollen myös lastensa elämät. Kuitenkin nämä ihmismuodoissa olevat sopulit, joista jotkut ovat ilmeisesti melko älykkäitä, jatkavat tämän tekemistä.

He ovat tulleet hulluiksi. Vaikka jätät kokonaisvaltaisen tärkeän rotuaiheen siitä pois, he selkeästi toimivat omien perheidensä, sukujensa ja omien lastensa etuja vastaan. He ovat henkisesti sairaita. He ovat huumantuneita "tasa-arvo" -uskonnon huumeesta -- ja se on todella uskonto -- ja kuten alkoholisti, jonka riippuvuus on vaarassa, he iskevät kiivaasti kaikkia niitä vastaan, jotka yrittävät parantaa heidän riippuvuutensa.

Konservatiiveille sallitaan perustuslaista ja salaliitoista ja "perinteisistä arvoista" raivoaminen (niin kauan kuin he eivät mainitse rodullista koskemattomuutta, Amerikan perustajien ydinarvoa) ja rukoilusta kouluissa ja kymmenen käskyn pronssitauluista kunnes heidän kasvonsa sinertävät, eikä ketään oikeastaan kiinnosta -- koska kaikki näistä ovat reuna-aiheita, ja vaikka jokaisesta niistä päätettäisiin konservatiivien mielten mukaan, se ei hidastaisi rotumme ja sivilisaatiomme kuolemaa kuin korkeintaan puolella vuodella. Konservatiivinen liike, joka on yhä avoimemmin juutalaisten hallitsema -- kuten David Horowitzin -- ja hullujen kristittyjen sionistien, on tullut pelkäksi bisnekseksi, jossa hölmöt erotetaan shekeleistään saadakseen heidät hälyttyneiksi, juoksemaan ympyrää ja mikä vieläkin parempaa, juoksemaan alas jyrkänteeltä. Heidän sallitaan olla huolestuneita monirotuisuuden oireista mutta he eivät koskaan voi edes katsoa rappiomme todellisia syitä, vielä vähemmän rastkaisuja, joita heillä ei ole lupa ajatella.

Amerikkalaisten konservatiivien hulluus muistuttaa minua tarinasta, joka kertoo poliisista, joka käveli kierroksellaan eräänä synkkänä iltana, ja näki juopon katulampun alla kontillaan, pyörien ympyrää kasvot melkein kiinni maassa. Poliisi kysyi "Hei siellä, mitä sinä teet?" ja juoppo vastasi "Kadotin lompakkoni Maple Streetillä, tuolla toisessa korttelissa". Tämä askarrutti poliisia, ja hän kysyi "Jos kadotit lompakkosi Maple Streetillä, miksi etsit sitä täältä?". Juoppo katsoi ylös ja selitti tyynesti "En ikinä löydä sitä Maple Streetiltä -- siellä ei ole katuvaloja".

Amerikkalaiset ovat, tietenkin, kadonneet paljon enemmän kuin lompakkonsa -- he ovat kadottaneet maansa ja he ovat kadottaneet järkensä.

Valkoisen Amerikan tragediaa voidaan verrata toiseen, ehkä vieläkin mystisempään tragediaan: Autismin tragediaan. Autismi on koskettanut perhettäni suoraan, joten tiedän siitä jotakin. Autistisesta lapsesta ei koskaan tule normaalia, vaikka hänen älykkyytensä voi olla korkea. Hän ei kykene kommunikoimaan kunnolla. Jotkin autistiset lapset voivat vain toistaa mitä heille puhutaan. Jotkut eivät koskaan puhu. He näkevät maailman hyvin eri tavalla kuin muut meistä. Asioiden yhteydet ja tarkoitus, jotka ovat meille selviä, eivät tee heihin mitään vaikutusta. Yhteydet ja tarkoitukset, joita me emme voi nähdä tai jotka näyttävät meistä mitättömiltä omaavat heille hyvin suurta merkitystä. Autismin eri muodot voivat vaihdella yksilöistä, jotka näyttävät lähes normaaleilta, mutta ovat hieman syrjäänvetäytyviä, aina niihin, jotka eivät koskaan sano sanaakaan, ota katsekontaktia ja käyttävät suurimman osan hereilläoloajastaan olemalla transsissa, heiluttaen käsiään kasvojensa edessä. Autistisen lapsen vanhemmat tuntevat suurta menettämisen tunnetta, siinä mielessä, että heidän poikansa tai tyttärensä on jossain mielessä otettu heiltä pois.

Ja "otettu pois" voikin olla toimiva ilmaus. Autismissa on epäilemättä geneettinen tekijä. Esimerkiksi, se osuu poikien kohdalle neljä kertaa useammin kuin tyttöjen. Toisekseen, vanhemmat, joilla on autistinen lapsi, ovat pienessä mutta selvästi normaalia suuremmassa vaarassa saada toisen. Näyttää olevan yhteys korkeita matemaattisia kykyjä omaavien isien, kuten insinöörien, ja autismin välillä. Kaikki tämä osoittaa geneettisen selityksen suuntaan.

Mutta on syitä, miksi geneettinen selitys ei yksistään riitä. Autismin esiintymistiheys on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosikymmeninä. Viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana lasten määrä, jotka ovat täysin autistisia, on noussut 200-600 prosenttia kaikissa Unionin osavaltioissa. Kaksikymmentä vuotta on vähemmän kuin sukupolvi. Geenit eivät muutu niin nopeasti. Luonnonvalinta tarvitsee monia sukupolvia tällaiseen muutokseen. Geneettinen alttius autismiin on voinut olla olemassa koko ajan -- aivan kuten geneettinen alttius alkoholismiin voi olla olemassa koko ajan, mutta niin kauan kuin potentiaalinen alkoholisti ei koskaan altistu alkoholille, et voi millään tietää siitä. Ninpä muutama vuosikymmen sitten jotain tapahtui -- jokin muuttui. Kutsu sitä vaikka nimellä "X". Kun lapset altistuvat X:lle, ne joilla on genettinen alttius siihen sairastuvat, tulevat autistisiksi. Mutta emme tiedä mikä X on. Joillakin on teorioita, että se johtuu muutoksista ruokavaliossa, jotkut sanovat, että se johtuu elohopeasta ja muista aineista lapsuusaikana saatavissa rokotteissa. Mutta olipa se mitä tahansa, X on todellinen. Ja noiden tässä maassa olevien 400 000 autistisen lapsen vanhemmat haluavat tietää mikä X on. Hyvin todellisessa mielessä, he ovat menettäneet lapsensa, jotka heidän oli tarkoitus saada, heidän lapsensa ovat menettäneet elämänsä, jotka heidän piti elää, ja nämä vanhemmat tuntevat oikeutettua suuttumusta, ja he haluavat tietää mikä -- ja kuka -- on vastuussa.

Ja rotumme hätä on hyvin samanlainen, lukuunottamatta yhtä poikkeusta. Valkoiset eivät ole merkittävästi geneettisesti erilaisia kuin he olivat vasta muutama sukupolvi sitten, kun rodullinen koskemattomuutemme oli turvattu ja valkoinen sivilisaatio ja valta olivat huipussaan. Vain muutama vuosikymmen sitten, minun lyhyeni elinaikani aikana, Amerikka oli yli 90 prosenttisesti valkoinen; käytännössä vain valkoiset saattoivat muuttaa maahan; ja rodunsekoitus oli rangaistava rikos. Ja kaikki tuo on nyt muuttunut, kadonnut tuuleen. Mutta vain pieni osa tai ei mikään johtuu geneettisestä muutoksesta. Olemme alistuneet jollekkin joka on tullut vastaan viime vuosikymmeninä, jollekkin, joka on lähettänyt kansamme itsetuhoiseen syöksykierteeseen, joka voi todistautua kuolettavaksi meille kaikille. Tämä tuntematon tekijä on kirjaimellisesti tehnyt kansastamme henkisesti sairaan kaikkia järkeviä määritelmiä käyttäen. Tämä tuntematon tekijä, tämä rodullinen itsemurha-versio "X:stä" voi olla jotain, jolle olemme koko ajan olleet alttiita, mutta joka kävi yleiseksi vasta viime vuosikymmeninä. Mutta tässä on ero: Toisin kuin autististen lasten vanhemmat, me tiedämme mikä X on. Se X, joka aiheutti monissa kansamme jäsenissä henkisen romahtamisen, on juutalainen valta: Myrkylliset juutalaiset tasa-arvon ja antirasialismin meemit, joita kansaamme on ruiskutettu aina niistä ensimmäisistä tietoisen television katsomisen hetkistä, joita on juurrutettu heihin kaikkien heidän kouluvuosiensa ajan (useimmisssa julkisissa ja yksityisissä kouluissa), joita he ovat kuulleet monien kirkkojen saarnastuoleista, joita he lukevat lähes jokaiselta suurimpien sanomalehtien sivuilta ja jopa näkevät monissa ei-juutalaissa julkaisuissa, jotka menevät virran mukana välttääkseen ongelmat. Se on X.

Ja ne meistä, jotka työskentelevät kansamme tulevaisuuden eteen National Alliancessa, ovat vielä järjissään. Me olemme ne, jotka ovat immuuneja X:lle -- tai jotka, kivuliaiden kasvuprosessien, oppimisen ja itsetutkiskelun sekä tahdonvoiman kautta ovat vapauttaneet itsensä sen kauheasta vaikutusvallasta.

Olemme lähteneet matkalle, joka, jos onnistumme, tulee olemaan kokonaisen uuden maailman alku. Tuleva maailma tullaan rakentamaan, suurimmalta osin, niiden miesten ja naisten työllä, jotka ovat immuuneja tai vapautuneet egalitarismin mielisairaudesta. Mutta kuten perhe, joka välittää autistisesta lapsestaan, rakastamme yhä niitä rotumme sieluja, jotka väärinkohdistetun altruismin ja manipuloitujen tunteiden vuoksi seuraavat nyt kuoleman polkua. Me, jotka olemme vielä hereillä, me tervejärkiset, immuunit, meillä on velvollisuus ohjata heidät jälleen turvallisiin satamiin. Ja parantumiseen.

Kun tein ensimmäisen suuren projektini National Alliancelle vuonna 1984, kirjan The Best of Attack and National Vanguard kokoamisen, valitsin otsikkosivulle kuvitukseksi piirroksen tammenterhosta joka putoaa maahan -- maa oli merkitty "Amerikaksi" ja tammenterhon nimenä oli "National Vanguard". No, minulla onkin uusi kuva symbolisoimaan edistymistämme vuonna 2004. Tammenterho on versonut ja pieni puu alkaa saada muotoaan, sen kolme oksaa tehden muodon, joka ei eroa paljon Elämänriimusta. Ja kun näen mitä National Alliancen jäsenet ovat tekemässä -- esiintymässä julkisuudessa, televisiossa, painetussa sanassa; urheasti menemässä yhteisöön ja levittämässä luettavaa materiaaliamme eräänlaisena täysjärkisyyttä promotoivana antibioottina; menemässä naapurustokokouksiin ja puhumassa ääneen; menemässä kokoontumisiin, jotka on suunniteltu halventamaan tai pelottelemaan valkoisia ja pitämässä huolen, että valkoisten puolella olevasta näkökulmasta kuullaan; pystyttämässä mainostauluja, ja kuten puheenjohtajamme on sanonut, National Alliance on alkanut elämään omaa elämäänsä. Taimi tulee kasvamaan mahtavaksi puuksi, levittäytyväksi tammeksi, jonka oksien alla uusia temppeleitä tieteelle ja viisaudelle tullaan pystyttämään, sellaisia, joita maailma ei ole koskaan ennen nähnyt, jonka oksien alla kansamme voi saavuttaa täyden, luonnollisen ja terveellisen kehityksen; jonka oksien alla valkoisten lasten nauru tulee kaikumaan ikuisesti ajan ja avaruuden äärettömyydessä.

***

Tiedän tilaajien olevan tyytyväisiä, kun täysin uusi, täysissä väreissä oleva National Vanguard -aikakauslehden numero 124 on heidän käsissään. Se on juuri nyt painossa. Tässä jotain, mitä tulet löytämään sen sisältä:

"Determination" ("Päättäväisyys", suom. huom.), pääkirjoitukseni, joka tekee yhteenvedon siitä, että pyrkimällä hellittämättä päämääriimme, pysymme vahvoina, kun juutalainen valta väistämättä ohittaa huippunsa.

"Selling White Genocide" ("Myymässä valkoisten kansanmurhaa", suom. huom.): Kirjoittaja ja asianajaja Hugh Lincoln katsoo Luke Viscontin lipevään valkoisten pettämiseen ja hänen uuteen variaatioonsa Jesse Jacksonin yritystenkiristysjuonesta DiversityInc.

"Geologic Wonders" ("Maantieteellisiä ihmeitä", suom. huom.) fiktiivinen juttu, jonka on kirjoittanut loistava Ben Parker, vie meidät lounaiseen autiomaahan, jossa jotain hienoa ja odottamatonta tapahtuu kahdelle valkoiselle retkeilijälle.

Eloisalla Forum-osastollamme, tarjoamme kirjeitä lukijoilta "ovelasta aktivismista", National Alliancen koettelemuksista ja voitoista ja älykkyyden itseään rajoittavasta luonteesta, syistä, miksi kaikkein kehittynein rotu näyttää haluavan lakata olemasta, sekä paljon muuta.

Tärkeällä eurooppalaisten uutisten osastollamme, News from the Homelands ("Uutisia kotimaista", suom. huom.), Mark Cotterill tuo meille syvällisen katsauksen rodullisten nationalistien ja maahanmuutonvastaisten puolueiden saavutuksista ja menetyksistä hiljattaisissa eurovaaleissa.

Osastollaan Situation Terminal, But Not Serious ("Tilanne kuolettava, mutta ei vakava", partaveitsenterävä Bob Whitaker penkoo hauskalla tavalla aiheita "The CIA: Junior Keystone Cops"'; ja "Whatever Happened to the Communist Conspiracy?" ("Mitä ikinä tapahtuikaan kommunistiselle salaliitolle?", suom. huom.)

Jatkuvassa sarjassamme, jossa julkaisemme julkaisemattomia ja painosta loppuneita yhden 20. vuosisadan suurimpien ajattelijoiden, professori Revilo P. Oliverin töitä, "Postscripts by Professor Revilo P. Oliver", tri. Oliver luo katsauksen Carl Gustav Jungiin ja mahdollistuuteen saada uusi uskonto Lännelle artikkelissa "A Faith for the Future?" ("Usko tulevaisuudelle?", suom. huom.); ja artikkelissa "Only Yesterday: Revilo Oliver Looks at the Roots of White Decline" ("Vasta eilen: Revilo Oliver katsoo valkoisten rappion juuriin", suom. huom.), tri. Oliver vie meidät joskus hauskallekin, usein liikuttavalle matkalle hänen nuoruuteensa, 1920-luvun Amerikkaan, ja jäljittää valkoisen Amerikan nykyisen rappion juuria tapahtumiin ja uskomuksiin, joita hän silloin näki.

"Holocaust Commemoration, Part I" ("Holokaustin muistaminen, osa 1", suom. huom.), jonka on kirjoittanut Irmin Vinson, on paljon enemmän kuin syväanalyysi tuosta maallisesta uskonnosta, jota ajaa juutalainen etnosentrismi, joka kasvaa "holokaustin" ympärille. Se on opetusväline, joka voi avata vakuuttumattomien ihmisten mielet juutalaisen ylivallan kovalle todellisuudelle, joka väärinhallitsee kansaamme.

Aivan uusi, täysissä väreissä oleva National Vanguard No. 124:n kansi on säilyttämisen arvoinen -- haluat ehkä ostaa ylimääräisen numeron vain kehystääksesi sen. Victory Day ("Voiton päivä", suom. huom.), on Alfred Sundvallin alkuperäinen maalaus, joka esittää nuoren naisen, jonka taustalla on majesteettinen muistomerkki kukkulalla, Elämänriimu -lippujen ympäröimänä, marssimassa eteenpäin päättäväisesti. Herra Sundvall on sama taiteilija, joka maalasi Call of the Bloodin ("Veren kutsu", suom. huom.), jota käytettiin Dresdenin samannimisen cd:n kannessa.

...ja myös paljon muuta, uudessa National Vanguard -aikakauslehdessä!

Ja jos olet ajatellut tilaamista, nyt on aika tehdä se: Nousevat painokustannukset tekevät ehkä välttämättömäksi nostaa tilausten hintoja hyvin pian.

Tukkuerät lehteä -- 20 kappaletta tai enemmän -- ovat myös saatavilla aina 50 prosentin alennukseen normaalihinnasta $4 kappale. Monet jäsenistämme ja tukijoistamme myyvät näitä kirpputoreilla ja kulttuuritapahtumissa ja melkoinen joukko jopa levittää niitä säännöllisesti lehtipisteisiin minimaalisella voitolla. Sen kun vain klikkaatte lehden kuvaa yhdellä nettisivuistamme saadaksenne tilaustiedot.

Kiitos kaikille, jotka tukevat tarjoamiamme ilmaisia palveluita -- American Dissident Voices, nationalvanguard.org, natvan.com, resistance.com -- tilaamalla lippulaivajulkaisumme!

Täydelliset tiedot tilaamisesta ja massatilaushinnoista ovat saatavilla osoitteissa natvan.com ja nationalvanguard.org ja voit myös tilata netissä.

Kuuden numeron tilaus National Vanguardia on vain $18 Yhdysvaltoihin, $26 Kanadaan ja $36 muualle maailmaan. Kirjoita osoitteeseen:

National Vanguard Books
Box 330
Hillsboro WV 24946
USA

Ensi viikkoon, tässä on Kevin Alfred Strom muistuttamassa sinua, että jatkat ajatteluasi vapaasti.