Tinkimättömyys
Kevin Alfred Strom

American Dissident Voices -lähetys 13.11.2004


Uusi eurooppalainen nationalismi on tervetullutta kehitystä, ja mikä näkyy pinnalle, on vain kymmenesosa siitä, mitä valkoisten sydämissä ja mielissä tapahtuu maailmanlaajuisesti. Meidän näiden kehitysten kannustamistamme ei pitäisi väärinkäsittää niiden kompromissien syleilynä, joita sellaiset puolueet tekevät voidakseen olla olemassa "demokraattisen" politiikan korruptoituneessa maailmassa: National Alliance seisoo tinkimättömänä valkoisten elintilan ja valkoisten itsemääräämisoikeuden takana.

Tänään aion aloittaa ohjelmani pyytämällä anteeksi. Postin määrä -- sekä paperisen että sähköpostin -- joka saapuu toimistooni, on kasvanut siihen pisteeseen, missä on aika vaikea pysyä sen kanssa tahdissa, ja tahdon pyytää anteeksi niiltä teistä, jotka ette ole vielä saaneet vastausta kommentteihin tai apuunne. Tietenkin kirjeenvaihdon lisääntyminen -- josta lähes kaikki positiivista -- on hyvä merkki. Saavutamme yhä enemmän ja enemmän ihmisiä ja saamme enemmän kirjoittajia, aktivisteja, muusikoita, taiteilijoita ja lukijoita kuin koskaan ennen. Jokin päivä lähiaikoina voimme oikeuttaa sihteerin palkkaamisen pysyäksemme täysin ajan tasalla kirjeenvaihdon kanssa. Mutta tänään aion vastata julkisesti yhteen kaikkein tärkeimmistä kysymyksistä, joita olen saanut. Tarkastelemme eroa kompromissien ja tinkimättömyyden välillä ja sitä, miten valkoisen median kasvu tarkoittaa uutta lähestymistapaa ihmisten tavoittamistyössämme. Kaikki tämä tulossa seuraavaksi ohjelmassamme American Dissident Voices.

Eräs meihin yhteydessä ollut, O. R., kirjoittaa meille resistance.comin kautta uutisraportoinnistamme nationalvanguard.orgilla, erityisesti kommentoiden eurooppalaisten nationalistipuolueiden käsittelyämme:

"National Vanguard -nettisivustossa on eräs seikka, joka on vaivannut minua viime aikoina, ts. sen suosiollisella tavalla nimellisesti nationalististiin eurooppalaisiin puolueisiin suhtautuvat artikkelit, puolueisiin, jotka sallivat jäsenikseen ja virkoihinsa ei-valkoisia, mukaanlukien juutalaisia. Olen tietoinen, että tästä aiheesta (ts. kosher-nationalistisista puolueista) on puhuttu syvällisesti muilla foorumeilla, mutta mielestäni on tarpeellista puhua NV:n ilmeisestä tuesta näille puolueille..."

"Tukeeko NV näitä puolueita? Tiedän, että he nojaavat freelance-kirjoittajiin monissa artikkeleissaan, joten ei ole selvää, julkaisevatko he vain yksinkertaisesti sitä mitä heille lähetetään vai julkaisevatko he vain sitä, minkä kanssa he ovat samaa mieltä. Jos jälkimmäinen tapaus on kyseessä, heidän pitäisi edes tarjota varoitusteksti, jossa ilmoitetaan monirotuisuuden, konservativismin ja näiden juutalaisystävällisten puolueiden perustavaa laatua olevat viat."

"Huolimatta monien toiveajattelijoiden kieltelyistä, nämä oikeistolaiset eurooppalaispuolueet ovat pääasiassa maantieteellisiä ja/tai kulttuurillisia nationalisteja. He eivät ole valkoisia nationalisteja. Yksi heidän pääpointeistaan on 'ääri-islamilaisuuden' kuriinlaittaminen. Nythän siis tietenkään kukaan meistä ei halua muslimeja tai ei-valkoisia Eurooppaan. Mutta keskittyminen 'ääri-islamilaisuuteen' pääuhkana tekee työtä juutalaisten hyväksi. Se sivuuttaa edessä näkyvän väestötilastollisen rotukatastrofin ja sen takana olevat syyt. Ja se keskittää energiaa niitä ei-valkosia kohtaan, jotka eivät halua vataanottaa Uutta maailmanjärjestystä eivätkä muuta naapuriin ja mene naimisiin valkoisten naisten kanssa. Toisin sanoen, se keskittyy kaikkein vähiten vaarallisiin ei-valkoisiin, ja niihin, joita juutalaiset eniten vastustavat."

"Jotkin näistä puolueista ovat vahvoja demokratian ja ei-valkoisten assimilaation tukijoita. Toiset ovat avoimen sionistisia. [Jotkin tukevat] maahanmuuton lopettamista ja sitten niiden ei-valkoisten integroimista, jotka ovat jo maassa..."

"Olisi onnetonta jos National Alliance olisi muuttanut ideologiaansa Euroopan konservatiivisten puolueiden suuntaan."

Antakaas kun teen yhden seikan erittäin selväksi: National Alliance seisoo omilla jaloillaan emmekä kannata konservatiivista tai populistista lähestymistapaa rotumme ongelmiin, koska sellainen lähestymistapa tulee epäonnistumaan. Kuten puheenjohtajamme sanoo, me haluamme vallankumouksen kansamme sydämissä ja mielissä jotta voimme tehdä sivilisaatiostamme uudelleen sellaisen, joka palvelee ja suojelee rotua -- eikä päinvastoin.

Nyt kun olen sanonut tämän, täytyy kuitenkin muistaa, että itse asiassa kannustamme ystävällisiin suhteisiin hyväntahtoisten ja rotutietoisten valkoisten kanssa, missä ikinä heitä asuukin, mitä kieltä he sitten puhuvatkin tai mikä heidän taloudellinen statuksensa onkin tai mihin poliittiseen puolueeseen tai järjestöön he sitten kuuluvatkin. Mutta emme virallisesti syleile tai tue mitään muuta puoluetta tai järjestöä kuin National Alliancea.

Kuten perustajamme William Pierce sanoi monta kertaa, ja nykyinen puheenjohtajamme Erich Gliebe jatkaa samalla linjalla, ja samalla linjalla minäkin olen tässä radio-ohjelmassa ja muussa mediassamme: National Alliance on ainutlaatuinen. Se on tinkimätön periaatteissaan:

Linjamme on, että valkoiset ovat rodun jälkeläisiä, joka kehittyi Euroopassa tuhansien vuosien aikana ja joka loi Läntisen sivilisaation. Linjamme on, että juutalainen rotu on vieras, assimiloitamaton rotu ja sen kansainvälinen valtarakenne on nyt selkeästi suurin uhka selviytymisellemme. Ja pidämme siitä kiinni, että muuttumaton päämäärämme on valkoisten oma elintila, vapaus ja itsemääräämisoikeus kansallemme valtiossa, joka tekee rodullisesta selviytymisestä, rodullisesta koskemattomuudesta ja rodullisesta edistyksestä sen korkeimmat päämääräät, joista ei neuvotella.

Määritelmämme itsestämme on biologinen määritelmä, rodullinen määritelmä, eikä uskonnolla ja maantieteellä ole mitään tekemistä sen kanssa. Kukaan biologisesti juutalainen, eikä kukaan afrikkalaisten tai aasialaisten rotujen jäsen voi koskaan "kääntyä" yhdeksi meistä kuten joku voi kääntyä uskontoon. Kukaan, joka ei selvästi ole euroooppalaisesta rodusta, ei voi olla väkemme jäsen -- ja, kuten National Vanguard -kirjoittaja Mike Rienzi on huomauttanut, meillä tulee pian olemaan tarvittava teknologia tämän testaamiseen tarkasti. Kansalaisuuden pitää perustua perimälle, ei maantieteelliselle sattumalle tai keinotekoisille kartoille piirretyille rajoille.

Maahanmuuttajien assimiloituminen toimii vain maahanmuuttajilla, jotka ovat eri kansallisuuksista mutta samasta rodusta -- minkä Amerikka todistaa. Mutta se ei toimi radikaalisti erilaisten rotujen edustajilla, minkä Amerikka myös todistaa. Yritys integroida radikaalisti erilaisia mestitsejä tai mustia euro-amerikkalaiseen yhteiskuntaan on epäonnistunut totaalisesti. Amerikan perustajaisät ja amerikkalaiset patriootit monista sukupolvista varoittivat meitä tästä, kuten Alliance jatkaa meidän varoittamistamme tänä päivänä.

Vieläkin suurempi virhe oli maahantuoda vieläkin vaarallisempaa rotua -- juutalaisia -- jotka, toisin kuin mustat ja mestitsit, omasivat etulyöntiaseman samanlaisella ihonvärillään kuin meillä ja melko korkealla keskimääräisellä älykkyydellä. Juutalaisten tietoisuus omista rodullisista eroistaan meihin verrattuna ja heidän halunsa selvitä ainutlaatuisena ja ympäriinsä levittäytyneenä kansana olivat esteitä assimiloitumiselle ja, vielä enemmän kuin tämä, olivat kipinöitä sub rosa -sodalle valkoisia vastaan, joka ei ole vielä saavuttanut päätöstään.

Eli miksi raportoimme -- ja uudelleenjulkaisemme raportteja -- nationalistisista puolueista Euroopassa tai muualla, joilla ei ole samoja tinkimättömiä periaatteita kuin meillä? Ennen kuin kerron teille suurimman syyn siihen, antakaas kun kerron teille jotain näistä puolueista. Me pidämme yllä avointa kommunikointia monien niistä kanssa. Me haluamme tietää kaiken mitä heidän maissaan tapahtuu, mikä vaikuttaa valkoisiin tai valkoisten kykyyn kertoa totuus rodusta ja juutalaisten vallasta. Raportit näiltä puolueilta ovat hyödyllisiä tämän tarkoituksen täyttämisessä; ja monet niistä ovat julkaisemisen arvoisia.

Ja me tiedämme näiden yhteyksien ansiosta, että monet niiden puolueiden jäsenistä ovat itse paljon radikaalimpia kuin puolueiden julkaisemat maltilliset keskilinjan puolueohjelmat. Me tiedämme myös, että jotkut, vaikkei läheskään kaikki, näiden puolueiden korkeimmista johtajista ovat radikaalimpia kuin he uskovat olevan poliittisesti viisasta sanoa julkisesti. Joissakin tapauksissa heidän täytyy vaientaa retoriikkaansa pysyäkseen poissa vankilasta maissa, joissa ei ole perustuslain ensimmäistä lisäystä, maissa, joissa jopa omien rodullisten tuntemustensa ilmaiseminen tai totuuden kertominen juutalaisesta vallasta ovat rangaistavia rikoksia.

Joissakin tapauksissa kuitenkin puolueiden johtajat, vaikka he saattavat rakastaa omaa kansaansa, todella väärin uskovat, että rodullisesti sekoittunut Eurooppa on hytväksyttävä niin kauan kunhan se ei "mene liian pitkälle" ja että juutalaisen ylivallan kannattajien kanssa voidaan saavuttaa modus vivendi. Jopa näissä tapauksissa haluamme ylläpitää avoimia kontakteja näiden yleensä ottaen valkoisille ystävällismielisten puolueiden jäsenten ja virkailijoiden kanssa. Tehtävämme on valkoisten kouluttaminen ja inspiroiminen, jotta he voivat käsittää väkemme hädän, ymmärtää, mitkä meidän vaihtoehtomme todella ovat, ja tehdä niin kuin on oikein. Me emme voi tehdä sitä, jos teemme vihollisia hyväsydämisistä ihmisistä, jotka eivät ole vielä saavuttaneet kypsää ymmärrystä näistä asioista. Kun he ovat valmiita -- ja teemme yhä useampia ja useampia heistä valmiiksi joka päivä -- he tulevat liittymään meihin.

Mutta takaisin sivustoomme nationalvanguard.org, joka on viimeisin mediaoperaatioistamme. nationalvanguard.org on uutis-, mielipide- ja ideanettisivusto, joka täydentää ja promotoi painettua National Vanguard -lehteä. Monella tapaa se on kuin tämä painettu aikakauslehti, mutta on myös monia tärkeitä erojakin.

Webbipalvelimien pystyssä ja toimimassa pitämisen kustannukset ovat lähes kiinteitä, julkaisimmepa sitten kuinka paljon juttuja päivässä tahansa. Ja nuo kustannukset ovat minimaalisia verrattuna niihin, joita aiheutuu aikakauslehden painamisesta ja postituksesta. Siinä ajassa kun saamme 20 juttua ulos painettuna, voimma saada 5000 tarinaa ulos digitaalisessa muodossa. (Ja nuo tarinat voidaan välittömästi monistaa niiden kymmenien- tai satojen tuhansien toimesta, jotka pitävät niistä ja levittää ympäri maapalloa -- mutta se on toinen tarina.) Itseasiassa, ei ole juuri mitään rajaa niille miestyötunneille, joita meillä on käytössä laittaa siihen, joten se voisi olla 50 000 5000 sijasta, kunhan olemme saaneet tarvittavat voimat.

Ja voimme pistää valtavasti uutta materiaalia sinne joka päivä -- ja meidän tulisi tehdä niin. Ja koska saamme jatkuvasti uutta materiaalia, niin kauan kuin se on hyvää ja mielenkiintoista materiaalia kohdeyleisöllemme, tämä uutissivusto tulee tekemään yhden hyvin tärkeän asian, jota valkoinen media ei koskaan ennen ole kyennyt tekemään: Ihmiset alkavat viettämään hyvän osan päivästään kanssamme, joka päivä tai lähes joka päivä. Tekemällä niin, he oppivat tuntemaan meidät ja vaikka he ehkä olisivat tulleet skeptisellä tai vihamielisellä asenteella alunperin, he tulevat ymmärtämään meidät sellaisena kuin me todella olemme eikä sellaisena kuin juutalaisten omistama media meidät esittää.

Eli se mitä meillä tässä on, on hyvin erilainen julkaisumalli verrattuna siihen, mitä valkoisten asialla olevat ryhmät ovat tehneet vuosikymmeniä: hyvin erilainen kuin erittäin satunnaisesti ilmestyvän ja äärimmäisen kapea-alaisen, pelkistetyn uutiskirjeen malli. Se on enemmänkin kuin yleinen päivittäinen sanomalehti valkoisille kuin teoreettinen kausijulkaisu tai poleeminen pamfletti -- vaikka, älkää käsittäkö minua väärin, nuo ovat yhä myös hyvin hyödyllisiä.

Joten nationalvanguard.org on iso, samassa mielessä kuin päivittäin ilmestyvä sanomalehti on iso. Sen tulisi pyrkiä sisältämään kaikki tieto, joka tulee saataville joka viikko ja joka päivä ja joka kiinnostaa älykkäitä ja tarkkanäköisiä valkoisia ihmisiä. Emme ole vielä tässä asti, mutta kovasti töitätekevien vapaaehtoisten toimittajiemme ja teknisen ylläpitohenkilöstömme avulla uskon meidän pääsevän siihen.

Ja aihepiirin "kaikkea, mikä kiinnostaa [rotutietoisia valkoisia, suom. huom.]" alla on tilaa tietylle määrälle variaatioita valkoisten asiaa ajavasta teemastamme sivustollamme; kuten päivittäin ilmestyvän sanomalehden kohdalla, lukijat odottavat joidenkin kolumnistien ja kirjoittajien olevan tiettyyn pisteeseen asti eri mieltä toistensa kanssa. Se ei tarkoita, että julkaisisimme mitä tahansa, tietenkään: Jokaisen jutun täytyy jollain tavalla osallistua positiivisesti valkoisten etujen edistämiseen kuten me ne näemme tai Alliancen pitkän tähtäimem etuihin, tai kantaa kortensa kekoon lukijan tietämykseen ja tiedostamiseen tavalla, joka auttaa häntä edistämään noita etuja. Ja, koska sivustomme tehdään monien ihmisten yhteistyöllä, tulee aina silloin tällöin olemaan eroja siinä, kuinka kukin toimittaja katsoo näitä asioita. Kun konflikteja sattuu, he tulevat asian kanssa minun luokseni päätoimittajana.

Olen sitä mieltä, että on järkevää silloin tällöin lainata vasemmistolaisia tai muuten ei niin rotutietoisia ja nationalistisia julkaisuja, ja ympäröidä ne omilla kommenteillamme. Kun sellaiset kirjoittajat tai sivustot selvästi haluavat meidän julkaisevan materiaaliaan (kuten MarWen Median antisionistinen vasemmistolaiskirjoittaja Wendy Campbell), olen sitä mieltä, että on ihan hyvä julkaista heidän tarjoamansa juttu. Mutta kun meillä on perustavanlaatuisia katsomuseroja jonkin asian kanssa kirjoituksessa, me tavallisesti lisääme oman kommenttimme, kuten teimme MarWenin juttujen lopussa.

Jos emme tee niin, joistakin ihmisistä tulee näyttämään siltä, että suosimme, sanotaan vaikka, Wendy Campbellin monirotuisuuden kannattamista tai uskoa "demokratiaan" -- tai, kuten joidenkin artikkelien kanssa, näyttäisi, että suosimme jonkin sortin feminismiä tai libertarismia -- tai, esimerkiksi, että todella uskoisimme, että uusi (mutta edelleen monirotuisuutta kannattava) politiikka voi tehdä lopun Etelä-Afrikan raiskausepidemiasta. Me emme usko mihinkään sellaisiin asioihin, ja lukijoiden täytyy tietää se. Sellaisen kuvan antaminen voi aiheuttaa hämmennystä ydinlukijakunnassamme ja tuessamme, mitä meidän ei pitäisi tehdä. Me tekisimme myös karhunpalveluksen uusien tulokkaiden suhteen, jotka ansaitsevat jatkuvasti kasvaa ymmärtämyksessään tieteellisistä, rationaalisista ja jopa kosmisista syistä valkoisten asialla olevan filosofiamme takana.

Kun nationalistit kirjoittavat meille jutun tai sallivat meidän uudelleenjulkaista jotain heidän jutuistaan, tilanne on hieman erilainen. Jos joku osa jutussa itsessään on ristiriidassa perustavaa laatua olevan Allianceb periaatteen kanssa, meidän pitäisi lisätä oma kommenttimme tekemään asioita selvemmiksi lukijalle, jotta hän voi saada hyödyn jutun arvosta huolimatta sen vioista. Kuitenkaan meidän ei tulisi laittaa vakio-varoitustekstejä joka puolelle vain koska kirjoittaja tai kirjoittajan puolue ovat muualla tehneet lausuntoja, joiden kanssa olemme eri mieltä. Lukijakunta, johon me tähtäämme, on tarpeeksi älykästä tietääkseen, ettemme ole välttämättä samaa mieltä jokaisesta sanasta jokaisen kommentaattorin kanssa, jonka juttu ilmestyy sivuillamme. Ja he ovat varmasti tarpeeksi älykkäiträ tietämään sanojen merkityksen, jotka näkyvät jokaisen sivun alareunassa. "Tässä esitetyt mielipiteet eivät välttämättä ole samat kuin nationalvanguard.org -sivuston, National Alliancen, National Vanguard Booksin, toimittajien tai minkään muunkaan kokonaisuuden."

Olemme nyt uudessa vaiheessa. Periaatteemme eivät ole muuttuneet, eivätkä tule muuttumaan. Meidän täytyy kuitenkin tunnistaa, että tuomme yhä suurempia määriä tarkkanäköisiä ja välittäviä valkoisia monista eri sosiaalisisista ja poliittisista taustoista luoksemme. Meillä täytyy olla materiaalia, joka puhuu heille samalla kouluttaen heitä, materiaalia, joka on ymmärrettävää ja saatavilla heille kuten nytkin, materiaalia, jonka kanssa he voivat samaistua ja jonka he voivat ymmärtää heidän tämän hetkisellä kehitystasollaan. Enkä ole niin pää pilvissä, ettenkö ajattelisi, että voimme oppia myös itse samalla asioita heiltä.

Kaiken mitä julkaisemme tulisi osallistua jollain tavalla, vaikka vain pienelläkin, valkoisten rotutietoisuuden heräämiseen tai heidän kouluttamiseensa juutalaisen vallan keskeisyydestä ongelmiemme lähteenä. On tilaa sadoille ja jopa tuhansille artikkeleille joka kuukausi ja tilaa julkaista mielipiteiden eri sävyjä siitä, miten meidän tulisi päästä tästä tuonne, niin kauan kuin niiden julkaiseminen tuppaa pitkällä tähtäimellä viemään Alliancen agendaa eteenpäin ja tuomaan nämä kaikki pienet ajatusten- ja aktivismin virrat yhteen mahtavaksi ja pysäyttämättömäksi valkoiseksi tulvaksi.

Haluan meidän olevan erilaisia kuin menneisyyden valkoiset nationalistiset puolueet. Meidät pitäisi nähdä erittäin älykkäinä, kirjoitustaitoisina ja juuri niin ammattimaisina kuin mikä tahansa kovan levikin aikakauslehti; meidän tulisi pyrkiä tekemään jutuista niin täydellisiä kuin ne vain voivat olla noilla osastoilla. Se merkitsee eniten ihmisille, jotka ovat tarpeeksi kyvykkäitä muuttamaan tulevaisuuden.

Meidän pitäisi myös pyrkiä olemaan täyttämättä vihollisen stereotyyppejä meistä. Meidän ei pitäisi koskaan olla julmia, epäkunnioittavia, kansanmurhaalietsovia, sydämettömiä, vihan täyttämiä, itsehillinnän puutteesta kärsiviä tai irrationaalisia.

Meidän tulisi olla positiivisia, innokkaita, hyvin puhuvia. Ja meidän pitäisi, vaikka ei missään tapauksessa minimoiden niitä suuria vaaroja, joita kohtaamme, säteillä toivoa siitä, että kunhan vain saamma tarpoeeksi apua ja työskentelemme tarpeeksi kovasti, me tulemme varmasti voittamaan monirotuisuuden kannattajat ja juutalaiset ja rakentamaan paremman maailman, jota ei voi edes verrata nykyiseen. Meidän ei pitäisi osoittaa ihmisille vain että me voimme pelastaa rodun, vaan että elämässä ei ole suurempaa iloa kuin olla osa Asiaamme.

Tulevissa ohjelmissa tulen puhumaan muista tärkeistä kysymyksistä, joita on tullut työpöydälleni, jotka liittyvät kirkkaamman tulevaisuuden voittamiseen valkoisille lapsille. Liittykää minuun ensi viikolla ohjelmassamme American Dissident Voices.


Kuten kirjailija Alan Cabal sanoi artikkelissaan "Star Chamber Redux", joka julkaistiin CounterPunchilla: Kylmässä sellissä Torontossa Kanadassa, 64-vuotias taidemaalari ja pasifisti istuu paksun oikeuspöytäkirjapinon päällä jo puolettatoista vuotta, eristyksessä. Hän istuu pöytäkirjojen päällä, koska hänen vartijansa eivät salli hänelle tuolia. Hänellä ei ole rikosrekisteriä eikä häntä ole syytetty rikoksesta, mutta kuitenkin hän pitää samoja oransseja haalareita kuin murhaajat ja raiskaajat, jotka on majoitettu muualle vankilaan. Hänen ei sallita kohdata tai ristikuulustella syyttäjiään oikeudessa. "Todisteet" häntä vastaan käsittävät kuulopuhetta, kaksinkertaista kuulopuhetta ja kolminkertaista kuulopuhetta.

Touhun tarkoitus on karkoittaa tämä mies Saksaan, jossa häntä odottaa viiden vuoden vankeustuomio "kuolleiden maineen mustaamisen" rikoksesta. Tämä mies ei ole elänyt Saksassa sen jälkeen kun oli 19-vuotias, eikä hän ole astunut jalallaankaan Saksaan moniin vuosiin. Hän muutti Kanadaan 1958, ja vuonna 2000 hän muutti Yhdysvaltoihin viettääkseen hiljaista elämää amerikkalaisen vaimonsa kanssa Tennesseen kukkuloilla.

Siellä hän maalasi maisema- ja muotokuvia studiossaan, kunnes hänet raahattiin eräänä kirkkaana aamuna pois ja viskattiin Kanadaan amerikkalaisten lainvalvontaviranomaisten toimesta. Hänen nimensä on Ernst Zündel, ja hän on maailman huomattavin ajatusrikollinen. Ota selvää, kuka tämä mies oikeastaan on. Tulet olemaan hämmästynyt saadessasi tietää, miksi maailman ajatustesi manipuloijat niin pelkäävät tätä miestä. Lue tämä uusi kirja, jonka on kirjoittanut mies, jota maailman sensuroijiksi haluavat ja Lännen hallitsijat niin pelkäävät: Setting the Record Straight: Letters From Cell Number 7 - kirjoittanut Ernst Zündel.

Tämä kirja on kokoelma liikuttavia, seikkaperäisiä ja valaisevia kirjeitä mieheltä, joka on tuntenut juutalaisen vallan rautakoron suoraan niskansa päällä vuosikymmenten ajan -- ja joka on kärsinyt heidän käsissään vähintään yhtä paljon kuin kuka tahansa Kuolleen meren tällä puolen. Ernst Zündel, pasifisti ja taiteilija, joka ei koskaan pyrkinyt vahingoittamaan ketään, joka pyrki vain seisomaan esi-isiensä kunnian puolesta, löysi itsensä ilkeämielisen laillisen vainon kohteena Kanadasta 1980-luvun alussa. Jopa hänen vihollisensa myöntävät, ettei hän ole tehnyt muuta kuin kirjoittanut ja puhunut -- mutta kirjoittaminen ja puhuminen niiden rajojen ulkopuolella, jotka B'nai B'rith asettaa, johti vuosikymmenen kestäneeseen oikeudenkäyntien sarjaan, joka lopulta päättyi Zündelin voittoon Kanadan korkeimmassa oikeudessa ja suureen häpeään juutalaisen ylivallan ajajille, kun monet heidän hellimänsä sota-ajan julmuustarinoistaan jyrättiin liiskaksi Zündelin laillisen- ja rikospaikkatutkimustiimin ristikuulustelujen ja tutkimusten kautta. Zündel teki historiaa -- todellista historiaa -- joten kun hän halusi vetäytyä eläkkeelle Tennesseen kukkuloille, juutalainen valtarakennelma ei antanut hänen elää rauhassa. Aivan uskomattoman hävyttömällä tavalla he löivät päänsä yhteen korruptoituneiden hallituksen virkamiesten kanssa suunnitellakseen hänen kaappaamisensa ja vangitsemisensa ilman syytteiden nostoa. Kuule koko shokeeraava tarina mieheltä, joka eli sen, lukemalla kirjan Setting the Record Straight: Letters From Cell Number 7. Tämä 180-sivuinen kirja on tuotenumeromme 1140n National Vanguard Booksilta, ja se on saatavilla hintaan $8.95 plus $3 postituksesta ja käsittelystä, yhteensä siis $11.95. Kirjoita osoitteeseen

National Vanguard Books
Box 330
Hillsboro WV 24946
USA

Ensi viikkoon, tässä on Kevin Alfred Strom muistuttamassa sinua, että jatkat ajatteluasi vapaasti.







[Main Page | Whats New | Who Rules America | Catalog ]

© 2004 National Alliance, P.O. Box 90, Dept. W, Hillsboro, WV 24946